Reseptit

Lindströminpihvien kasvisversio

Lindströminpihvit ovat maittavaa arkiruokaa, joka muuntuu helposti kasvis- tai jopa vegaaniversioksi. Alun perin löysinkin reseptin vegaanihaaste-sivustolta, jota olen sittemmin muokannut omanlaiseksi. Kokeile näitä herkullisia pihviä perinteisen lihaversion sijasta! Resepti kuudelle hengelle: 2 pkt (460 g) mustapapuja 1 keskikokoinen sipuli 2 keskikokoista punajuurta 1 dl korppujauhoja 1 dl (kaura)kermaa 2 tl (kookos)sokeria 1 tl suolaa 1… Jatka lukemista Lindströminpihvien kasvisversio

Reseptit

Värikäs tofu-nuudelisalaatti

Ruokaisat salaatit ovat aina hyvä lounasvaihtoehto. Sen lisäksi, että ne ovat kevyitä, niihin on helppo lisätä kasviksia mielensä mukaan tai käyttää vihanneslaatikossa pyörivät kasvisten jämät, jolloin vältytään ruokahävikiltä. Tämä salaatti ei vaatinut itseltäni paljoa panostusta. Kasvikset, nuudelit ja kastikeainekset olivat jo valmiina kaapissa, joten jäljelle ei jäänyt muuta kuin tofun osto ja näin saatiin edullinen… Jatka lukemista Värikäs tofu-nuudelisalaatti

Reseptit

Neljän ainesosan chia-vanukas

Aikoinaan kun superfood-buumi rantautui Suomeen, oli suurin osa niihin luettavissa ruoka-aineista melko kalliita. Ei sillä, etteikö moni niistä olisi edelleen mutta moni superfoodiksi luokiteltava ruoka-aine on kuitenkin nykyään jo myös normaalin kuluttajan ulottuvissa hintansa puolesta. Esimerkiksi kookosöljyä, mulperimarjoja ja chian siemeniä ja toisinaan myös gojimarjoja saa nykyään ihan sopuhintaan ihan normaaleista ruokakaupoista. Chian siemenet ovat… Jatka lukemista Neljän ainesosan chia-vanukas

Reseptit

Helppo ja nopea vegaaninen ramen

Ramenin tekoon ei ole yhtä oikeata tapaa. Ramen on perinteistä japanilaista katuruokaa, jota saa Japanissa joka kadun kulmalta. Olennainen ainesosa ramenissa ovat nuudelit sekä liemi, joiden kanssa tarjoillaan variaation mukaan lihaa tai tofua sekä erilaisia kasviksia tai sieniä. Lientä voidaan hauduttaa jopa parikin päivää mutta kiireisessä arjessa keiton voi loihtia hyvinkin nopeasti. Omassa versiossani ainesosat… Jatka lukemista Helppo ja nopea vegaaninen ramen

Reseptit

Meksikolaiset täytetyt paprikat

Kevyttä, vegaanista mutta proteiinipitoista? Pienen elämäntaparemontin myötä olen tykästynyt entistä enemmän kasvisruokiin ja sanoisin, että yli 50 prosenttia meidän taloudessa on kasvisruokaa. Kasvisruoan kokkailu näkyy olossa sekä lompakossa. Lihan vähentäminen on pienentänyt kauppalaskua sekä vaa'an lukemaa ainakin itselläni. Omasta mielestäni yksi tehokkaimpia keinoja vähentää ruokamenoja, on nimenomaan kasvisruokailu ainakin osan aikaa. Ota teemaksi pitää kerran… Jatka lukemista Meksikolaiset täytetyt paprikat

Reseptit

Kesäkurpitsapasta avokadolla

Kartan hyvin paljon ajatusta, että keittiössäni olisi jokaiselle asialla oma koneensa ja vimpaimensa. Pyrin pitämään keittiön hyvin yksinkertaisena ja omistamaan asioita, joita oikeasti tarvitsen ruoanlaitossa ja jotka ovat monikäyttöisiä. Hiljattain päätin kuitenkin investoida hieman elämän luksukseen sekä hifistellä ja hankin meille spiraalileikkurin! Spiraalileikkurilla saa tehtyä pastaa tai nuudelia muistuttavaa nauhaa porkkanoista ja kesäkurpitsasta. Aiemmin olen… Jatka lukemista Kesäkurpitsapasta avokadolla

Reseptit

Tuorepuuron teko

Tuorepuurot ovat hyvää vaihtelua perinteiselle keitetylle kaurapuurolle ja sopivat kiireiseenkin arkeen. Valmistuksessa ja mauissa on vain mielikuvitus rajana, joten valmista puuro edeltävänä iltana, anna tekeytyä yön yli jääkaapissa ja nauti aamulla. Perus tuorepuuroon tarvitset vain neljää ainesosaa; kaurahiutaleita, nestettä, jogurttia ja chiansiemeniä, jotka sekoitetaan keskenään. Maustamisessa ja koristelussa voit käyttää hedelmiä, marjoja, kookoshiutaleita, raakasuklaata, lakritsia,… Jatka lukemista Tuorepuuron teko

Reseptit

Vehnäpatongit

Itse tehdyt patongit ovat mielettömän hyviä! Oma luottoreseptini on ollut pitkään Hellapoliisin patonkiresepti 10 vuoden takaa, jolla saa mielettömän pehmeät ja maukkaat patongit lähes aitoon ranskalaistyyliin. Hellapoliisin reseptiä käyttäessäni olen antanut taikinan kohota huolellisesti ainakin vähintään 30 minuuttia, toisinaan jopa tunnin ja muotoillut patongit sitten omalla tyylilläni. Resepti 2-3 patonkiin: 2,5 desilitraa vettä 25 grammaa… Jatka lukemista Vehnäpatongit

Reseptit

Makean tulinen keittobanaanicurry

Keittobanaani, tuo banaanilajike joka lymyää piilossa kaupan vihannesosaston nurkassa ylähyllyllä, on melko tuntematon suomalaisessa keittiössä. Ero normaaliin banaaniin on isompi koko, kulmikkaampi muoto, kiinteämpi rakenne sekä miedompi maku. Hintakin normaaliin banaanin verrattuna on myös korkeampi mutta jo parista banaanista saa erittäin maukkaan ja täysin vegaanisen curryn neljälle hengelle. Resepti neljälle: 2 keittobanaania Punasipuli 200 grammaa… Jatka lukemista Makean tulinen keittobanaanicurry

Reseptit

Paahdetut kikherneet

Saisiko olla terveellisempi vaihtoehto esimerkiksi leffaeväisiin? Kikherneet ovat proteiinirikasta ruokaa, joka paahdettuna maistuvat taivaalliselta (olin aluksi itsekin epäileväinen) ja ovat maustettavissa mielensä mukaan. Tämän hetkisiä maustesuosikkejani ovat juustokumina, curry ja paprika. Kikherneiden paahtaminen on nopea ja vaivaton puuha ja napostelun lisäksi ne ovat hyvä proteiinilisä esimerkiksi salaatteihin. Resepti yhteen pieneen kulholliseen: Tölkillinen kikherneitä Ruokalusikallinen oliiviöljyä… Jatka lukemista Paahdetut kikherneet