Reseptit

Uunifetapasta (V)

Uunifetapasta oli jossain vaiheessa oikein trendiresepti. Itse kuitenkin päädyin VASTA NYT kokeilemaan tätä vegaanisena versiona kun työpaikan kahvipöydässä sitä hehkutettiin maun ja helppouden puolesta. Eikä ihme, koska raaka-aineet ovat simppelit ja valmistus helppoa. Kreikkalaista juustoa, tomaattia, oliiviöljyä, valkosipulia ja mausteita uunivuokaan, vuoka uuniin ja sekoita vuoan sisältö keitetyn pastan kanssa. En tiedä miten normifeta käyttäytyy… Jatka lukemista Uunifetapasta (V)

Reseptit

Espanjalaiset churrot (V)

Jep, olen katsonut Koko Britannia leipoo -ohjelmaa. Munkit kuuluvat olennaisesti vappuun ja erilaiset kokeilut ovat sallittuja. Espanjalaiset munkkitangot eli churrot ovat kivaa vaihtelua perinteisille munkkirinkeleille. Olen aiemminkin tehnyt churroja mutta kokenut sen hieman vaikeaksi. Taikina on aina ollut sen verran löysää, että se ei ole mainannut pysyä pursotinpussissa ja lopputuloksena on ollut epämääräisen muotoisia tankoja… Jatka lukemista Espanjalaiset churrot (V)

Reseptit

Teriyakilla maustettu uunilohi

Hieman erilainen lähestymistapa uuniloheen kuin perinteinen suomalainen suolaa ja sitruunaa -mentaliteetti. Kuinka moni on kuullut FitnessFirstistä? Kyseessä on kotimainen  perheyritys, joka on erikoistunut luomuruoan, superfoodien sekä ravintolisien myyntiin. FitnessFirstillä on nykyään laaja valikoima toinen toistaan mahtavampia tuotteita ja lisäksi vielä edulliseen hintaan sekä nopealla toimituksella (tutustu ihmeessä verkkokauppaan tästä). Posti toimitti tällä viikolla meille laatikollisen… Jatka lukemista Teriyakilla maustettu uunilohi

Reseptit

Raikas pico de gallo

Pico de gallo on meksikolainen tuoreversio salsasta, jossa yhdistyy raikkaus, kirpeys sekä tulisuus. Kokeile tätä salsaa tortillojen täytteenä tai lisää salaatin joukkoon. Pico de gallo sopii myös kanan tai tortillasipsien kanssa. Resepti yhteen pieneen kulhoon: 6-8 tomaattia Punasipuli Chilipalko 1 limen mehu 1 rkl oliiviöljyä Yksi ruukku tuoretta korianteria Ripaus suolaa Halkaise tomaatit ja koverra… Jatka lukemista Raikas pico de gallo

Reseptit

Avokadopasta ja sitruuna-valkosipuli kana

Avokadopasta oli muutama vuosi takaperin kova trendi. Olen itse vasta hiljattain tullut sinuiksi avokadon kanssa ja nykyään tunkisin sitä melkeinpä joka ruokaan. Tässä avokadopastassa perinteinen pasta on korvattu kesäkurpitsalla, makua on raikastamassa sitruuna sekä lime ja proteiinia lisäämässä marinoitu kana. Resepti kahdelle: Marinoitu kana 2-4 broilerin ohutleikettä 2 valkosipulin kynttä 1 sitruunan mehu ½ desilitra… Jatka lukemista Avokadopasta ja sitruuna-valkosipuli kana

Reseptit

Naanleipä ja raita-kastike

Olin täysin varma, että olen aikaisemmin jo julkaissut tämän ohjeen mutta väärässä olin. Kyseinen resepti on jäänyt pyörimään arkistoihin, eikä se koskaan ole tässä blogissa nähnyt päivänvaloa. On siis aika edellisen Tikka Masala -reseptin jatkoksi jakaa toinen intialainen herkkuruoka; Naanleipä ja raita-kastike! Resepti neljään suureen leipään: 25 grammaa tuorehiivaa 2 desilitraa maitoa 2 desilitraa turkkilaista… Jatka lukemista Naanleipä ja raita-kastike

Reseptit

Limepiirakka

Limepiirakka on yksi helpompia piirakoita, joka onnistuu jopa kädettömältä kokilta. Tämä piirakka on äärimmäisen makea ja edullinen mutta mitä parhainta — se on helposti muunneltavissa. Korvaa lime esimerkiksi nektariinilla tai marjoilla ja lopputulos on täysin eri mutta edelleen hyvä! Piirakan voi tehdä piirakkavuokaan tai kakkuvuokaan, jossa on irrotettavat reunat. Mikäli päädyt käyttämään jälkimmäistä, vuoraa pohja… Jatka lukemista Limepiirakka

Reseptit

Kana-ananasvartaat ja nuudelisalaatti

Emme omista grilliä, eikä vuoden aikakaan ole ihan oikea grillailulle. Onneksi kuitenkin kotiuunin grillaustoiminto on hyvä vaihtoehto grillittömyydelle, vaikkei lopputulos täysin samanlainen olekaan. Uunissa grillatut raikkaat vartaat ja hieman tulinen nuudelisalaatti jääkaapin kasvisjämistä sopivat täydellisesti yhteen muodostaen tasapainoisen makujen yhdistelmän. Kana-ananasvartaat (6 kappaletta): 4 broilerin ohutleikettä Kaksi limeä 1 ruokalusikallinen soijakastiketta 2 ruokalusikallista sweet chili… Jatka lukemista Kana-ananasvartaat ja nuudelisalaatti

Reseptit

Voisilmäpullat

Tunnustetaan, että olen kova sokerihiiri. Kahvin kanssa pitäisi aina olla jotain hyvää, jos ei makeaa, niin sitten suolaista. Enemmän olen kuitenkin ollut pulla-, keksi- ja suklaaihmisiä. Valitettavasti joudun kuitenkin itselleni asettamaan hieman rajoja, sillä juon 3-5 kuppia kahvia päivässä eikä nyt joka kupposella voi vetää pullaa tai se alkaa näkyä! Olen siis rajoittanut pullahetkeni yhteen… Jatka lukemista Voisilmäpullat

Reseptit

Perinteiset lihapullat

Yksinkertaista, halpaa ja maukasta. Lihapullat ovat jokaisessa suomalaisessa kodissa nähtyä arkiruokaa, joiden arvostus ainakin omalla kohdallani on ollut liian vähäistä. Itse tehdyt lihapullat ovat edullisia (varsinkin jos jauhelihan saa 30-60 % halvemmalla päiväyksen vuoksi) ja maukkaampia kuin kaupan einespullat ja sopivat useiden eri ruokien kanssa. Lihapullia voi myös tehdä kerralla isomman erän ja pakastaa myöhempää… Jatka lukemista Perinteiset lihapullat