Kartan hyvin paljon ajatusta, että keittiössäni olisi jokaiselle asialla oma koneensa ja vimpaimensa. Pyrin pitämään keittiön hyvin yksinkertaisena ja omistamaan asioita, joita oikeasti tarvitsen ruoanlaitossa ja jotka ovat monikäyttöisiä. Hiljattain päätin kuitenkin investoida hieman elämän luksukseen sekä hifistellä ja hankin meille spiraalileikkurin! Spiraalileikkurilla saa tehtyä pastaa tai nuudelia muistuttavaa nauhaa porkkanoista ja kesäkurpitsasta. Aiemmin olen… Jatka lukemista Kesäkurpitsapasta avokadolla
Avainsana: resepti
Pulled pork eli nyhtöpossu colalla
Tarjolla on jälleen ensimmäistä kertaa elämässäni -kokeilujani. Olen haaveillut jo pidemmän aikaa nyhtöpossun teosta itse, mutta olen vain odotellut sopivaa hetkeä, että koska porsaan kassler on tarjouksessa. Viimeinkin se päivä koitti ja Keravan Citymarketissa oli tarjouksessa 4,95 euroa kilo, joten ostin sitten 2,3 kilon palan, jotta saadaan kerralla enemmän. Nyhtöpossu sopii moneen ruokaan, kuten hampurilaisiin,… Jatka lukemista Pulled pork eli nyhtöpossu colalla
Quorn-mango curry
Ensimmäistä kertaa elämässäni päädyin kokeilemaan quornia ruoanlaitossa. Olen hieman ollut skeptinen maun suhteen, sillä quorn valmistetaan sienestä ja olin melko varma, että sienen maku tulee läpi mutta ei. Maku oli tofua miedompi ja koostumus hieman tofun kaltainen ja erittäin miellyttävä. Quornia löytyy jatkossakin meidän ruokakassista jonkin verran. Omasta mielestäni hinta 300 gramman pussista on kuitenkin… Jatka lukemista Quorn-mango curry
Tuorepuuron teko
Tuorepuurot ovat hyvää vaihtelua perinteiselle keitetylle kaurapuurolle ja sopivat kiireiseenkin arkeen. Valmistuksessa ja mauissa on vain mielikuvitus rajana, joten valmista puuro edeltävänä iltana, anna tekeytyä yön yli jääkaapissa ja nauti aamulla. Perus tuorepuuroon tarvitset vain neljää ainesosaa; kaurahiutaleita, nestettä, jogurttia ja chiansiemeniä, jotka sekoitetaan keskenään. Maustamisessa ja koristelussa voit käyttää hedelmiä, marjoja, kookoshiutaleita, raakasuklaata, lakritsia,… Jatka lukemista Tuorepuuron teko
Loukoumadesit
Loukomades on perinteinen kreikkalainen leivonnainen, jota on tarjoiltu jo muinaisten kreikkalaisten aikaan. Kokeilin ensimmäistä kertaa näitä ja vaikka ulkonäkö ei silmiä hivele, oli maku aivan uskomaton. Uppopaistamisessa olennaisinta on rasvan oikea lämpötila; lämpötilan tulisi olla 170 astetta. Mikäli sinulla ei ole mittaria, millä mitata rasvan lämpötila, niin oikean lämpötilan voi testata ottamalla pienen nokareen taikinaa… Jatka lukemista Loukoumadesit
Naanleipä ja raita-kastike
Olin täysin varma, että olen aikaisemmin jo julkaissut tämän ohjeen mutta väärässä olin. Kyseinen resepti on jäänyt pyörimään arkistoihin, eikä se koskaan ole tässä blogissa nähnyt päivänvaloa. On siis aika edellisen Tikka Masala -reseptin jatkoksi jakaa toinen intialainen herkkuruoka; Naanleipä ja raita-kastike! Resepti neljään suureen leipään: 25 grammaa tuorehiivaa 2 desilitraa maitoa 2 desilitraa turkkilaista… Jatka lukemista Naanleipä ja raita-kastike
Kanaa Tikka Masala -kastikkeessa
Jos pitäisi nimetä joku suosikki ruokamaa, sanoisin Intia. Intialainen ruoka on pullollaan erilaisia mausteita, makuyhdistelmiä ja reseptejä. Lisäksi valmistaminen on usein helppoa ja edullista. Tällä kertaa päädyin kokeilemaan Patak'sin Tikka Masala -tahnaa mutta Masala-tahnan voi tehdä myös helposti itse. Tarjoile Tikka Masala riisin, naanleivän ja raita-kastikkeen kanssa. Resepti neljälle: 400-500 grammaa maustamatonta broilerin ohutleikettä kuutioituna… Jatka lukemista Kanaa Tikka Masala -kastikkeessa
Pannukakut ja karamellisoitu banaani
Vapaapäivänä on hyvä hieman rentoutua ja kokata aamupala hieman pidemmän kaavan kautta. Herätys aamuvuoroihin on itselläni 4:45 (ja näitä herätyksiä on paljon)jolloin haluan päästä helpolla ja nopeasti, joten yleensä tulee tuolloin syötyä puuroa, leipää, jogurttia, hedelmiä ja niin edelleen. Amerikkalaiset pannukakut ovat oiva keino hemmotella itseänsä ja niiden tekeminen on helppoa ja nopeaa. Resepti kahdelle… Jatka lukemista Pannukakut ja karamellisoitu banaani
Vehnäpatongit
Itse tehdyt patongit ovat mielettömän hyviä! Oma luottoreseptini on ollut pitkään Hellapoliisin patonkiresepti 10 vuoden takaa, jolla saa mielettömän pehmeät ja maukkaat patongit lähes aitoon ranskalaistyyliin. Hellapoliisin reseptiä käyttäessäni olen antanut taikinan kohota huolellisesti ainakin vähintään 30 minuuttia, toisinaan jopa tunnin ja muotoillut patongit sitten omalla tyylilläni. Resepti 2-3 patonkiin: 2,5 desilitraa vettä 25 grammaa… Jatka lukemista Vehnäpatongit
Italialaistyylinen makkarapasta
Onneksi kaupan makkarahyllyillä on nykyään tilaa muullekin kuin HK:n siniselle. Siitä huolimatta omasta mielestäni raaka- ja maustemakkaroiden valikoima on edelleen turhan pieni (ja kallis) mutta muutamia hyviä vaihtoehtoja sieltä löytyy, joita käyttää tähän pastaan. Itse käytin Wurstin Italian Bruschetta -nimistä maustemakkaraa, mikä osoittautui oivalliseksi valinnaksi. Maustemakkaralla ja yrttien käytöllä pastaan saadaan aivan uutta makua ja… Jatka lukemista Italialaistyylinen makkarapasta
