Ostin joskus aikanaan valmiin Falafel-pakkauksen mihin lisättiin vesi ja hyi miltä se maistuikaan. Onneksi en sen perusteella päättänyt, etten syö falafelia enää ikinä, vaan intouduin pitkään kadoksissa olleen kokkausmotiivin yllättämänä kokeilemaan itsetehtyä. Falafelit ovat helppoja, nopeita ja ennen kaikkea edullista proteiinipitoista kasvisruokaa. Tarjoile falafelit sellaiseen tai jogurttikastikkeen kanssa. Noin 20 kappaletta: Tölkki kikherneitä 1-2 valkosipulin… Jatka lukemista Helppoa ja halpaa pikaruokaa: Falafel
Avainsana: pääruoka
Perinteiset lihapullat
Yksinkertaista, halpaa ja maukasta. Lihapullat ovat jokaisessa suomalaisessa kodissa nähtyä arkiruokaa, joiden arvostus ainakin omalla kohdallani on ollut liian vähäistä. Itse tehdyt lihapullat ovat edullisia (varsinkin jos jauhelihan saa 30-60 % halvemmalla päiväyksen vuoksi) ja maukkaampia kuin kaupan einespullat ja sopivat useiden eri ruokien kanssa. Lihapullia voi myös tehdä kerralla isomman erän ja pakastaa myöhempää… Jatka lukemista Perinteiset lihapullat
Maissisalaatti ja tacot
Maissisalaatti ja tacot ovat nopeita tehdä ja sopivat hyvin rentouttavan illan viettoon ja ovat hyvää vaihtelua perinteisille naudanlihatacoille. Salaatissa yhdistyy limen kirpeä raikkaus sekä hunajan ja maissin makeus, jotka sopivat täydellisesti tacojen tai nachojen kanssa. Lisäpotkua tuo vielä juustoraaste sekä miedosti tulinen taco-kastike. Resepti kuudelle: Iso pussi (á 500 g) pakastemaissia Punasipuli Kaksi tomaattia Kourallinen… Jatka lukemista Maissisalaatti ja tacot
Vieraskauhalla: naudanlihacurry
Monelle ruokablogien seuraajille Viimeistä murua myöten niminen blogi on tuttu. Usein omien kokkailujen inspiraation hakeminen alkaa muiden reseptien seurannasta mutta nyt täytyy tunnustaa, että tämän curryn ohje on melko suoraan kyseisen blogin Intialaisen tofucurryn ohje pienillä muunnoksilla. Alun perin kokeilin currya nimenomaan tofun kanssa (ja sekin itsessään oli jo melko taivaallista) mutta emme ole mieheni kanssa kovin… Jatka lukemista Vieraskauhalla: naudanlihacurry
Meksikolaistyyppinen kanapata
Halpaa ja hyvää viikonloppuun. Tämä kanapata on lempeän tulinen, jota punasipulin maku korostaa. Sopii tortillojen täytteeksi tai riisin kanssa. Resepti kahdelle hengelle: Paketti (á 300-400 g) maustamattomia broilerin fileesuikaleita Sipuli 3 valkosipulin kynttä Tölkki tomaattimurskaa Punasipuli Teelusikallinen Chipotle chilijauhetta Teelusikallinen savupaprikajauhetta ½ teelusikallinen fariinisokeria Kasvisliemikuutio Öljyä paistamiseen (Korianteria koristeeksi) Hienonna sipuli ja kuullota pannulla öljyssä.… Jatka lukemista Meksikolaistyyppinen kanapata
Feta-vesimelonisalaatti ja paahdetut perunat
Resepti neljälle hengelle: 10 pientä perunaa Paketti fetajuustoa 1/4 osa vesimelonia Ruukku jääsalaattia 1 tomaatti Noin puolikas kurkku Puolikas punasipuli Oliiviöljyä Suolaa (Salaatinkastiketta/öljyä/balsamicoa halutessasi) Pese perunat ja leikkaa puoliksi. Lisää perunoiden joukkoon hieman oliiviöljyä ja suolaa ja sekoita huolellisesti. Asettele perunat uunipellille leikattu puoli alaspäin ja paahda 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia kunnes perunat… Jatka lukemista Feta-vesimelonisalaatti ja paahdetut perunat
Karamellipossu ja mangosalsa
Kaikki ovat kuulleet varmasti julkkiskokki Tomi Björkin Farang-ravintolasta? Kävimme mieheni kanssa kerran seurustelumme alkuaikoina (eli kauan sitten) syömässä siellä ja tulimme tilanneeksi karamellisoitua possua. Siitä lähtien toisinaan mieli halajaa karamellisoitua possua ja onpa tuo yksi niistä harvoista mauista jonka edelleen muistaa elävästi. Itse asiassa, Tomi Björk on jakanut koko kansalle tämän herkun reseptin (ja siitä on… Jatka lukemista Karamellipossu ja mangosalsa
Appelsiini-yrttilohi
Toissa kertaisessa postauksessa kerroin Citymarketin huimasta kalatarjouksesta. Tarina ei kuitenkaan kertonut, mitä toiselle lohifileelle tapahtui. Edellinen file päätyi savustuskokeiluun, toisesta tehtiin taas yrteillä kuorrutettu appelsiinilohi, mikä tuo mukavaa vaihtelua perinteiseen suola-pippuri-sitruuna-tilli -komboon. Appelsiini antaa kalalle hienon raikkaan maun ja yrtit tuovat lisäpotkua. Tarjoile kala vaikka perunoiden tai salaatin kanssa. Resepti: Yksi lohifile Appelsiini Erilaisia yrttejä… Jatka lukemista Appelsiini-yrttilohi
Pinaattiletut kikhernejauhoista
Ruokahankinnoissa ja kokkauksessa pyrin aina etsimään ravintorikkaita raaka-aineita, jotka sopivat halpaan elämäntyyliin. Edullinen ruoka ei ole kannattavaa, jos se ei ole ravitsevaa. Jaksaakseen ja pysyäkseen terveenä ihminen tarvitsee ravintoa, joka sisältää tarvittavat vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet. Luomuruoka, superfoodit, erilaiset ravintolisät sekä oikeasti terveellinen puhdas ruoka ovat valitettavasti edelleen vain tietyn eliitin saatavilla. Onneksi tässä olen… Jatka lukemista Pinaattiletut kikhernejauhoista
Punajuuri-fetanyytit
Juurekset ovat lähes läpi vuoden edullisia mutta sadonkorjuun aikaan hinta saattaa pudota entisestään. Tällä hetkellä on punajuuren sadonkorjuu aika ja sitä saa kaupasta hieman alle kahden euron kilohintaan. Punajuuri sisältää runsaasti eri vitamiineja, mineraaleja sekä hivenaineita, joten kyseessä on ravitseva juures, joka penninvenyttäjän kannattaa hyödyntää keittiössään. Tämä resepti sopii valmistettavaksi uunissa tai grillissä, joten punajuurinyytit… Jatka lukemista Punajuuri-fetanyytit
