Reseptit

Englantilaiset skonssit porkkalatäytteellä

Lomalla tuli hurahdettua Neiti Marpleen aivan täysin ja sen tiimoilta kello viiden tee -ajatukseen. Olemme säännöllisesti pitäneet näitä kello viiden tee- tai kahvihetkiä englantilaiseen tyyliin, jolloin kattauksessa on ollut niin suolaista kuin makeaa vaihtelevasti. Tarjoiluista on löytynyt kurkkuvoileipiä, croissantteja, marjoja, hedelmiä, piirakkaa ja pikkuleipiä sen mukaan mitä on sattunut olemaan kaapissa. Jokaisessa tarjoilussa on kuitenkin… Jatka lukemista Englantilaiset skonssit porkkalatäytteellä

Reseptit

Vihikset

Olen viime aikoina ammentanut paljon kokkausintoa menneiltä vuosikymmeniltä. Ruoan hinta on noussut niin paljon kuluneen vuoden aikana, että se on saanut tutkimaan ja muistelemaan mitä menneinä vuosikymmeninä syötiin. Yksi mieleen tulleista ruokalajeista oli lihapiirakat, mitä ainakin meidän kodissa 90-luvulla syötiin arjen nopeana pikaruokana. Kaupassa myydään kyllä nykyään lihapiirakan vegaanista versiota, vihistä myös neljän kappaleen paketeissa,… Jatka lukemista Vihikset

Reseptit

Puolukka-kinuskipiirakka (V)

Kävimme taannoin miehen kanssa keräämässä viimeiset mustikat, ensimmäiset puolukat ja sangollisen suolasieniä. Tänä vuonna puolukkaa on paljon ja löysimme metsän mikä on ihan punaisenaan puolukoista (marjavuosi on kokonaisuudessaan ollut hyvä)! Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä puolukkapiirakkaa ja ai että! Puolukkaa kohtaa on aina ollut pieniä ennakkoluuloja sen kirpeyden vuoksi ja ainut miten olen sitä käyttänyt,… Jatka lukemista Puolukka-kinuskipiirakka (V)

Reseptit

Maisemakahvilan raparperipiirakka (V)

Työkaverilta saadut pienen pienet raparperitaimet ovat kasvaneet palstalla jättimäisiksi puskiksi. Alkaakin tulla pian kiire niiden kanssa mikäli haluaa niistä kokata jotain, sillä kohta ne ovat jo liian paksuja ja puisia. Aloitinkin ensimmäiset raparperikokkailuni tutulla ja turvallisella raparperipiirakalla. Ohjeena toimi maisemakahvilan raparperipiirakka, jota hieman muokkasin. Mietin niin paljon, että mistä kyseinen nimi tulee, että piti ihan… Jatka lukemista Maisemakahvilan raparperipiirakka (V)

Reseptit

Runeberginkakku (V)

Aikoinaan koulussa kerrottiin tarina siitä miten Runebergin tortut syntyivät. Tarinan mukaan Runebergeille ilmaantui yllätysvieraita ja kauhistunut Fredrika leipoi äkkiä torttuja niistä aineksista mitä sattui olemaan. Myöhemmin googlasin tarinan todenperäisyyttä ja löysin version, että Fredrika leipoi nimenomaan niistä aineksista mitä hänellä oli muttei suinkaan yllätysvieraiden takia. Tarina oli niinkin arkinen että itse Runebergillä oli makean nälkä!… Jatka lukemista Runeberginkakku (V)

Reseptit

Punajuurisämpylät (V)

Nykyään kun leivät leipoo itse, alkaa katselemaan uusia ja erilaisia leipäreseptejä vaihtelun vuoksi. Punajuurta oli kaupassa alle euron kilohintaan, joten päätin kokeilla punajuurisämpylöitä. Punajuuri antaa sämpylöille hauskan värin ja tuo leipään hieman makeutta. Resepti noin 24 sämpylään: 2 kpl punajuurta kuorittuna ja hienoksi raastettuna 4 dl kädenlämpöistä vettä 50 g hiivaa ½ dl siirappia 3… Jatka lukemista Punajuurisämpylät (V)

Reseptit

Omenapiirakka & suolainen kinuskikastike (V)

Omenat ovat nyt satokauden sesongissa ja niitä saa kaupasta todella edulliseen hintaan. En ole koskaan ollut omenapiirakan ystävä mutta Bake with Anna Olson -ohjelma tempaisi mukaan. Tässä omenapiirakassa yhdistyy useampi elementti. Pullan makuinen taikina, makeat omenat, kaneli ja murutaikina tekevät piirakasta herkullisen. Omenapiirakan kylkeen sopii vaniljajäätelö tai suolainen kinuskikastike. Resepti yhteen piirakkaan: Taikina 5 dl… Jatka lukemista Omenapiirakka & suolainen kinuskikastike (V)

Reseptit

Espanjalaiset churrot (V)

Jep, olen katsonut Koko Britannia leipoo -ohjelmaa. Munkit kuuluvat olennaisesti vappuun ja erilaiset kokeilut ovat sallittuja. Espanjalaiset munkkitangot eli churrot ovat kivaa vaihtelua perinteisille munkkirinkeleille. Olen aiemminkin tehnyt churroja mutta kokenut sen hieman vaikeaksi. Taikina on aina ollut sen verran löysää, että se ei ole mainannut pysyä pursotinpussissa ja lopputuloksena on ollut epämääräisen muotoisia tankoja… Jatka lukemista Espanjalaiset churrot (V)

Reseptit

Mariannekeksit (V)

Leivontainnostus on ottanut taas vallan ja keittiössä syntyy tämän tästä jotain makeaa tai suolaista. Alkuperäinen idea oli tehdä vegaanisia suklaahippukeksejä mutta löysin tältä kylältä vain yhdestä kaupasta pienen pussin vegaanisia suklaahippuja aivan riistohintaan. Tämän vuoksi idea vaihtui kaupassa lennosta Mariannekekseihin sillä Marianne-rouhe oli hieman halvempaa ja pussi isompi joten sain myös paljon enemmän keksejä! Resepti… Jatka lukemista Mariannekeksit (V)

Reseptit

Pretzelpalat (V)

Sain vuonna 2015 loistavan tilaisuuden silloisessa henkilökohtaisen avustajan työssä. Pääsin avustettavan mukana New Yorkiin. Reissusta on jo tovi mutta näin Pinterestissä kuvan pretzelin paloista ja mieleen palasi ruokamuisto JFK:n kentältä. Lentoa odotellessa tilasimme AuntieAnne's:n ruokakojusta (oli pakko googlata JFK pretzel bites ja löysin kyseisen ruokakojun nimen vielä!) pretzeleitä juustodipin kanssa. Ruokamuistoa kunnioittaen leivoin kotona vegaanisia… Jatka lukemista Pretzelpalat (V)