Reseptit

Maisemakahvilan raparperipiirakka (V)

Työkaverilta saadut pienen pienet raparperitaimet ovat kasvaneet palstalla jättimäisiksi puskiksi. Alkaakin tulla pian kiire niiden kanssa mikäli haluaa niistä kokata jotain, sillä kohta ne ovat jo liian paksuja ja puisia.

Aloitinkin ensimmäiset raparperikokkailuni tutulla ja turvallisella raparperipiirakalla. Ohjeena toimi maisemakahvilan raparperipiirakka, jota hieman muokkasin. Mietin niin paljon, että mistä kyseinen nimi tulee, että piti ihan googlata reseptin alkuperä. Reseptin takana on Katariina Pylsy, hämeenkyröläinen kesäkahvilan pitäjä, joka sai reseptin tuttavaltaan. Alunperin resepti oli tarkoitettu omenapiirakalle mutta Pylsy korvasi omenat raparperillä ja loppu on historiaa. Resepti on aikoinaan julkaistu Kotiliesi-lehdessä ja se on ollut suomalaisten piirakkasuosikki jo yli 30 vuoden ajan.

Eikä resepti ole suotta suosittu! Resepti on helppo, jolla saa täydellisen piirakan. Maku on makea sekä vaniljainen johon raparperi tuo ihanan maun. Vaniljakastikkeen kanssa piirakka on omasta mielestäni täysi kymppi ja taidankin leipoa tätä ensi viikonloppuna töihin.

Resepti yhteen piirakkaan (10-12 palaa):

Pohja

4 dl vehnäjauhoja

1 ½ dl sokeria

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

hyppysellinen suolaa

125 g maidotonta margariinia

1 dl vaniljan makuista soijajogurttia

1/4 dl kauramaitoa

Täyte

4-5 dl raparperia, kuorittuna ja pienittynä

3 dl vaniljan makuista soijajogurttia

1 dl sokeria

1 ½ tl vaniljasokeria

2 tl perunajauhoja

Sulata margariini ja anna jäähtyä hetki. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää margariini joukkoon. Sekoita murumaiseksi ja ota 1/3 murusta erilliseen astiaan.

Sekoita jäljelle jääneeseen muruseokseen soijajogurtti sekä kauramaito. Voitele 28 senttimetriä halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka ruokaöljyllä ja levitä pohjataikina vuoan pohjalle.

Sekoita täytteen aineksista soijajogurtti, sokeri, vaniljasokeri ja perunajauhot keskenään. Levitä pohjataikinan päälle. Ripottele päälle raparperin palat sekä aiemmin talteen otettu muruseos.

Paista piirakkaa 175 asteessa noin 45 minuuttia. Tarjoile hyvin jäähtyneenä vaniljakastikkeen kanssa.

Hintaluokka: alle 1 euro / pala

Coconut Gastro somessa:

Instagram

Pinterest

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s