Tästä smoothiesta saa lisäpotkua kun aamu ei käynnisty kahvilla tai iltapäivällä alkaa pää nuokkua. Guaranaa on tunnetusti energiajuomissa, mihin niiden piristävä vaikutus perustuu mutta energiajuomien sijaan suosisin itse täysin puhdasta guarana-jauhoa terveellä maalaisjärjellä varustettuna. Guarana on kasvi, jonka siemenistä, lehdistä ja mehusta saadaan valmistettua jauhetta ja sen piristävät ainesosat ovat kofeiini, teobromiini ja teofylliini. Guarana… Jatka lukemista Energiaa antava guarana-hedelmäsmoothie
Tekijä: CoconutGastro
Täydelliset vehnättömät pannukakut
Vehnäjauhottomat pannukakut ovat olleet projekti, jota olen jo kehitellyt pitkään. Useimmat kokeilut ovat olleet maultaan vetisiä, mauttomia ja jämähtäneet pannuun paistovaiheessa kiinni vaikka rasvaa olisikin reilusti. Nyt onnistuin kuitenkin löytämään aineksille hyvän suhteen ja sain kuohkeita ja herkullisen makuisia pannukakkuja jotka ovat koostumukseltaan täydellisiä. Huomasin, että parhain keino onnistua on se, että paistorasvaa on sopivasti,… Jatka lukemista Täydelliset vehnättömät pannukakut
Acai-kollageenismoothie
Sanomattakin selvää, että ravinto vaikuttaa terveyden lisäksi meidän ulkoiseen olemukseen. Se mitä syömme tai juomme, näkyy ihossamme. Kun jätin valkoisen sokerin sekä vehnän vähemmälle ja keskityin säännölliseen terveelliseen sekä monipuoliseen ruokavalioon sekä veden juontiin, muutos ihossa oli aika selkeä. Huomasin nimittäin että mulla on entistä enemmän ihottumaa ja kutinaa! Mulla on aina ollut hieman herkkä… Jatka lukemista Acai-kollageenismoothie
Intialainen kanakorma
Oon innokas kokeilemaan kaikkea uutta ja voisin tehdä vaikka päivätyökseni tuotetestausta elintarvikkeista. Tykkään oikeasti kokeilla erilaisia juttuja ja ruokakaupassakin kiertelen hyllyn välejä ihan vain bongatakseni kokeilun arvoisia tuotteita. Tällä kertaa kokeilussa oli Geo Organicsin luomu kormakastike, jota FitnessFirst myy ainoana (tai on ainakin tehnyt ostamisen helpoksi, koska muualta en tätä ole löytänyt) Suomessa. Korma on… Jatka lukemista Intialainen kanakorma
Karibialainen papusalaatti
Raikasta vaihtelua perinteisen vihersalaatin tilalle. Tämä salaatti on ruokaisa, vegaaninen ja sisältää runsaasti makuja sekä proteiinia. Mikä parasta, ainut asia mikä vaatii työtä, on riisin keitto ja salaatti säilyy jääkaapissa päivän tai kaksi, joten sitä voi huoletta ottaa evääksi eikä se ole vettynyt tai nahkiintunut! Resepti neljälle: 1,5 dl riisiä 1 tölkki kidney- tai mustapapuja… Jatka lukemista Karibialainen papusalaatti
Teriyakilla maustettu uunilohi
Hieman erilainen lähestymistapa uuniloheen kuin perinteinen suomalainen suolaa ja sitruunaa -mentaliteetti. Kuinka moni on kuullut FitnessFirstistä? Kyseessä on kotimainen perheyritys, joka on erikoistunut luomuruoan, superfoodien sekä ravintolisien myyntiin. FitnessFirstillä on nykyään laaja valikoima toinen toistaan mahtavampia tuotteita ja lisäksi vielä edulliseen hintaan sekä nopealla toimituksella (tutustu ihmeessä verkkokauppaan tästä). Posti toimitti tällä viikolla meille laatikollisen… Jatka lukemista Teriyakilla maustettu uunilohi
Uunissa haudutettu porsaan kassler
Sain idean tehdä osso buccoa mutta muutin kaupassa mieleni kun näin lihan kilohinnan. Yhdellä pienellä lihapalalla oli hintaa 12,90 ja niitä olisi tarvinnut tähän hieman enemmän kuin yhden. Jouduin kaupan lihahyllyllä muuttamaan lennosta suunnitelmaa, jolloin syntyi tämä. Porsaan kassleria haudutettuna useampi tunti tekee lihasta oikean murean ja kirsikkatomaatit tuovat makeaa makua. Lisäksi kokeilin polentaa ensimmäistä… Jatka lukemista Uunissa haudutettu porsaan kassler
Miten paljon meneekään ruokaa roskiin
Painavaa asiaa ruokahävikistä. Perus suomalainen laittaa noin 25 kiloa ruokaa roskiin vuosittain ja kokonaisuudessaan Suomessa syntyy ruokahävikkiä 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa. Euroissa se tekee peruskotitaloudelle keskimäärin 125 euron loven kukkaroon vuositasolla. Ei ehkä rahallisesti suuri menetys mutta ympäristölle kyllä. Tämä länsimäinen paradoksi on ollut itselleni aina hyvin vaikea käsittää. Jo lapsena opetettiin, että lautanen syödään… Jatka lukemista Miten paljon meneekään ruokaa roskiin
Thaimaalainen kvinoasalaatti
Nam! Kvinoa on mahtavaa vaihtelua riisille ja se toimii sellaisenaan tai salaateissa. Tämä salaatti onkin melkoinen vitamiinipommi ja kaiken lisäksi maukas sellainen. Kvinoa itsessään sisältää runsaasti kuituja, fosforia, rautaa sekä magnesiumia ja lisäksi se on kasvikunnan tuotteissa niitä harvinaisuuksia joka sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja ja vieläpä oikeassa suhteessa. Punakaali puolestaan sisältää reippaasti C-vitamiinia, jota… Jatka lukemista Thaimaalainen kvinoasalaatti
Herkullinen kookos-katkarapucurry
Yritän säännöllisen välein pitää kaapintyhjennyspäiviä, jotta ei tulisi hävikkiä ja jotta kauppaan menoa voisi venyttää vielä päivän tai kaksi. Ruoanlaitosta jää usein ainakin meille kaappiin lojumaan erinäisiä juustonjämiä, kastikkeita, avattuja säilykkeitä tai kasviksia. Osa elintarvikkeista säilyy pitkiäkin aikoja pakastimessa tai jääkaapissa mutta en itse tykkää keräillä kaappeihin kastikekokoelmia tai oikein muutakaan vaan pyrin lisäilemään niitä… Jatka lukemista Herkullinen kookos-katkarapucurry
