Vuosi sitten teimme mieheni kanssa ison päätöksen. Päätimme jättää lihansyönnin kokonaan ja siirtyä täysipäiväisiksi vegaaneiksi. Syyt olivat eettiset, ekologiset ja terveydelliset. Kumpikin meistä haluaa kantaa oman vastuunsa maapallon hyvinvoinnista, eikä lihansyönti tälläisinä määriä voi jatkua ilmaston puolesta loputtomiin. Lihatuotannossa on myös paljon eettisiä ongelmia, emmekä halua omalta osaltamme olla mukana tuottamassa kärsimystä eläimille. Lisäksi haluamme… Jatka lukemista Vuosi vegaanina – Viisi maukasta reseptiä vuoden ajalta
Tekijä: CoconutGastro
Näin teet tiimalasikantapään villasukkiin
Vaikeustaso: aloittelijalle Mä olen tuhannen kertaan luvannut etten neulo yksiäkään villasukkia johtuen siitä, että meillä on niitä koko loppuelämäksi mutta taas olen pyörtänyt päätökseni. Neulomisessa ja virkkaamisessa kiehtoo uuden oppiminen ja tällä kertaa halusinkin opetella perinteisen kantapään sijasta tekemään villasukkiin tiimalasikantapään. Teinkin sitten miehelle tiimalasikantapäällä uudet villasukat. Ensikertalaiseksi sukat olivat omasta mielestäni ihan onnistuneet mutta… Jatka lukemista Näin teet tiimalasikantapään villasukkiin
Millä välineillä päästään ruoanlaiton alkuun
Monet ruokaan keskittyvät blogit pursuavat kuvia kauniista kattauksista, erilaisista leivontamuoteista ja lukemattomista erilaisista padoista. Todellisessa elämässä moni on myös huomannut, että oma keittiö pursuilee jos yhtä jos toisenlaista kippoa ja keittiövälinettä, joita on vain kertynyt. Vuosien varrella keittiösi on varmasti keränyt monenlaista tavaraa, joiden tarpeellisuutta pohdit. Toisaalla taas ensimmäiseen kotiin muuttava nuori saattaa pohdiskella, että… Jatka lukemista Millä välineillä päästään ruoanlaiton alkuun
Samettinen suklaapiirakka (V)
Suklaakakkupäivää vietetään 27. päivä tätä kuuta, joten sen kunniaksi on hyvä syy tehdä tätä suklaista herkkua. Oma versioni on enemmänkin piirakka, jonka idean sain Annin uunissa -blogista mutta tämä resepti on myös muokattavissa kakuksi. Tämä herkku on helppo tehdä, sillä se ei vaadi uunia ja valmistamiseen tarvitset vain neljä ainesosaa. Päälle ripottelin Dr. Oetkerin pakastekuivattua… Jatka lukemista Samettinen suklaapiirakka (V)
Meksikolainen cajun-pasta (V)
Cajun-pasta sisältää vivahteita Meksikosta; salsaa, korianteria sekä mausteita. Tässä vegaanisessa pastassa proteiinin lähde on Poutun Muu-sarjan kasvisjauhis, jolla huijaa paatuneimmatkin lihansyöjät kasvisruokien äärelle! Resepti neljälle: 250 g pastaa (mikä tahansa pasta melkeinpä sopii tähän) 1 punainen paprika kuutioituna 1 sipuli kuutioituna 2 valkosipulin kynttä murskattuna 1 pkt (280 g) kasvisjauhista 1 prk salsaa (tulisuuden voi… Jatka lukemista Meksikolainen cajun-pasta (V)
Uusi vuosi, uudet kujeet
Vuosi vaihtui jo viikko sitten mutta oon vasta nyt listaamassa uuden vuoden lupauksia. Oon pitänyt hieman taukoa blogista ja somesta loppuvuoden ajan, rauhoittunut, levännyt ja ottanut aikaa itselleni. Se ehdottomasti kannatti, sillä nyt tuntuu hieman virkeämmältä ja ideoita sekä inspiraatioita pursuaa melkeinpä korvista! En oikein ole uskonut uuden vuoden lupauksiin ja olen kokenut ne hieman… Jatka lukemista Uusi vuosi, uudet kujeet
Soijarouhepyörykät & tomaattinen kermakastike (V)
Mulla on ollut hieman vaikeuksia tehdä maukkaita ja koossa pysyviä soijarouhepyöryköitä. Himo kuitenkin perinteiseen lihapullat kermakastikeessa ja perunamuussiin vegaanisena versiona oli kuitenkin niin kova, että päätin onnistua. Löysin Vegeviettelyksen ohjeen soijarouhepyöryköihin ja aivan superhelppoon tomaattiseen kermakastikkeeseen jota päätin kokeilla. Kyseisellä ohjeella pyörykät kuin onnistuivatkin ja seuraavana päivänä muussin kaveriksi taittui samaisella reseptillä hieman improvisoiden soijarouhepihvit.… Jatka lukemista Soijarouhepyörykät & tomaattinen kermakastike (V)
Halloweenin vaniljaiset donitsit (V)
*Kaupallinen yhteistyö Dr.Oetkerin kanssa* Halloweenia vietetään tämän viikon lauantaina, joten vielä ehtii leipomaan näitä herkullisia vegaanisia donitseja. Musta ja oranssi ovat halloweenin tunnusomaiset värit, mutta värin takaa paljastuu makuyllätyksenä pehmeä vanilja. Värjäykseen käytin Dr.Oetkerin vegaanisia geeliväärejä, jotka ovat normaalia elintarvikeväriä hieman paksumpia mutta sopivat yhtä hyvin elintarvikkeiden värjäämiseen. Geelivärit ovat myös atsovapaita. Kyseisen sarjan geeliväreistä… Jatka lukemista Halloweenin vaniljaiset donitsit (V)
Kikherne-keittobanaanicurry (V, G)
Rakkaus erilaisiin curryihin ei vaan katoa. Lieneekö syynä sitten edullinen hinta, mausteisuus vaiko se, että sekaan voi tunkea melkeinpä mitä vaan. Tämä pelkistetty curry syntyy kikherneistä sekä keittobanaanista, joka on kovempi ja vähemmän makea maultaan. Tähän curryyn sopii myös normaalit banaanit jolloin currysta tulee hieman makeampi. Resepti neljälle: 1 pkt kikherneitä 2 keittobanaania kuutioituna 1… Jatka lukemista Kikherne-keittobanaanicurry (V, G)
Meksikolainen linssipata (V, G)
Katsoin taannoin Olet mitä syöt -ohjelmaa, jossa Pippa Laukka tarjosi Rea Tallgrenille linssipataa ja siitä se ajatus sitten taas lähti. Syntyi tulinen pata, joka on täysin vegaaninen ja josta löytyy kaikki keskeisimmät Meksikon maut; chili, korianteri ja lime. Linssipata sopii riisin kanssa tai tortilloiden väliin. Resepti kuudelle: 2 dl kuivattuja punaisia linssejä 2 dl pakastemaissia… Jatka lukemista Meksikolainen linssipata (V, G)
