"Ihminen, jonka ei koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta." Koska Pirkko Saision uutuuskirjaa on kehuttu niin kovasti, päätin ottaa luettavaksi. Kyllä, ihan vain hehkutuksen ja kehujen vuoksi vailla hajuakaan siitä mistä kirja kertoo. Kirjailijana Saisio on itselleni täysin tuntematon enkä ole aiemmin tutustunut hänen teoksiinsa. Varasin kirjan kirjastosta ja sain huomata että… Jatka lukemista Lukunurkkauksessa Pirkko Saision Passio
Tekijä: CoconutGastro
Maisemakahvilan raparperipiirakka (V)
Työkaverilta saadut pienen pienet raparperitaimet ovat kasvaneet palstalla jättimäisiksi puskiksi. Alkaakin tulla pian kiire niiden kanssa mikäli haluaa niistä kokata jotain, sillä kohta ne ovat jo liian paksuja ja puisia. Aloitinkin ensimmäiset raparperikokkailuni tutulla ja turvallisella raparperipiirakalla. Ohjeena toimi maisemakahvilan raparperipiirakka, jota hieman muokkasin. Mietin niin paljon, että mistä kyseinen nimi tulee, että piti ihan… Jatka lukemista Maisemakahvilan raparperipiirakka (V)
Minimalistinen meikkipussi
Viime päivinä näin lomalla kun ollut aikaa ja jaksamista olen kaivanut meikkipussini pitkästä aikaan käyttöön. Oon melko laiska arkena meikkaamaan ja viime vuosina olen meikannut vain muutamia kertoja. Syitä on patalaiskuus sekä helposti ärtyvät silmät. Tutkin yksi päivä omaa meikkipussiani ja totesin, että on pienen päivityksen aika. Ripsiväri oli sen verran kuivahtanut että sitä sai… Jatka lukemista Minimalistinen meikkipussi
Kesäinen lettukakku (V)
Sain mieheltä kolmekymppisten kunniaksi kauan halutun lahjan, nimittäin sähkövatkaimen! Eikä mikä tahansa vatkain vaan vaaleanpunainen Smeg 50-luvun vintagetyylillä! Oon koko aikuisikäni vatkannut kermat kakkuihin, jälkiruokiin ja milloin mihinkin käsin ranne vääränä. Tosin äitini täti vatkasi kermat käsin hamaan loppuun saakka, koska koneella lopputulos ei kuulemma ole yhtä hyvä (täti eli 98 vuotiaaksi, joten päätelkää siitä… Jatka lukemista Kesäinen lettukakku (V)
Lukunurkkauksessa Sofi Oksasen Norma
Norma ja hänen äitinsä ovat aina olleet läheisiä. Normalla on kuitenkin salaisuus, jonka hän jakaa äitinsä kanssa; hänen hiuksensa kasvaa yliluonnollisen nopeaa tahtia, niillä on oma tahto ja ne pystyvät reagoimaan tunnetilojen muutoksiin. Kun Norman äidin tehtyä itsemurhan Norman juttusille ilmestyy äidin entinen tuttava ja esimies Max Lambert, Norma joutuu mukaan valheiden, epäluulojen sekä harhojen… Jatka lukemista Lukunurkkauksessa Sofi Oksasen Norma
Parvekepuutarhan esittely
Viime postauksessa esittelin meidän viljelypalstan mutta koko harrastushan on lähtenyt liikkeelle parvekeviljelystä! Kokeilin pienimuotoisesti parvekeviljelyä ensimmäisen kerran vuonna 2018 (kyseisen postauksen voit lukea tästä). Tuon jälkeen muutimme kuitenkin Rovaniemelle ja asunnot vaihtui kuin sukat jalassa, joten viljelyssä oli parin vuoden tauko. Viime vuonna onnistuin kuitenkin tekemään parvekkeelle sellaiset viljelmät, että saimme lähes koko kesän ajan… Jatka lukemista Parvekepuutarhan esittely
Meidän viljelypalsta
Viljelyharrastus ei jäänyt pelkästään parvekeviljelyyn vaan nyt meillä on myös oma palsta! Olen haaveillut palstasta jonkin aikaa ja tänä vuonna otin työkseni katsoa, että minkälaisia palstaviljelymahdollisuuksia Rovaniemellä on. Valitettavasti palstoja tarjoavia tahoja ei turhan montaa ole mutta ilmottauduin joka tapauksessa jonoon. Olin melko varma että tänä vuonna emme palstaa saa mutta toisin kävi! Taisi olla… Jatka lukemista Meidän viljelypalsta
Huhtikuun kylvöjä
Huhtikuussa taimien kylvössä ja kasvatuksessa päästiin oikein kunnolla vauhtiin! Helmikuussa kylvetyt basilikat on istutettu jo isompiin ruukkuihin, kuten myös orvokit, kurkku ja pelargoni. Maaliskuun kylvöistä pillisipuli on istutettu myös isompaan laatikkoon (tosin kolmesta kaksi taimenta lähti kasvuun), kuten myös ruohosipuli. Sain sitruunamelissan itämään ja se kasvaa nyt taimikipossaan. Kahden tomaattitaimeni kanssa kävi valitettavasti niin, että… Jatka lukemista Huhtikuun kylvöjä
Luovuin biojätepusseista – ohjeet biojätepussin taitteluun sanomalehdestä
Olen ennenkin varmaan puhunut haaveilevani bokashista. Oma kotikompostori kerrostaloasunnossa, josta saisi lannoitteet ja hieman multaa olisi mahtavaa! Lisäksi voisimme luopua täysin biojätepusseista ja -astiasta. Bokashin osto ei kuitenkaan ole vielä meillä ajankohtainen mutta halusin siitä huolimatta eroon vihreistä biojätepusseista. Vihreät biojätepussit vettyvät nopeasti, päästävät biojätteiden nesteet läpi ja ovat ikäviä kuljettaa roskikseen. Väistämättä mukaan ulosvientiin… Jatka lukemista Luovuin biojätepusseista – ohjeet biojätepussin taitteluun sanomalehdestä
Ostin Geisha shaverin!
Otin uuden askeleen kohti ekologisempaa ja roskattomampaa elämää ottamalla käyttöön Geisha Shaverin. Törmäsin kyseiseen tuotteeseen sattumalta kun etsin jälleen ratkaisua karvanpoisto-ongelmiini. Omaksi epäonneksi olen hyvin karvainen nainen. Jo lapsena sain kuulla karvaisuudestani ja asiasta ihan jopa kiusattiin. Toisinaan aikuisiälläkin joku on taivastellut karvaisia käsiäni (onneksi käsikarvat ovat kuitenkin vaaleita joten ne eivät minua häiritse). Vielä… Jatka lukemista Ostin Geisha shaverin!
