Norma ja hänen äitinsä ovat aina olleet läheisiä. Normalla on kuitenkin salaisuus, jonka hän jakaa äitinsä kanssa; hänen hiuksensa kasvaa yliluonnollisen nopeaa tahtia, niillä on oma tahto ja ne pystyvät reagoimaan tunnetilojen muutoksiin. Kun Norman äidin tehtyä itsemurhan Norman juttusille ilmestyy äidin entinen tuttava ja esimies Max Lambert, Norma joutuu mukaan valheiden, epäluulojen sekä harhojen vyyhtiin, joista ei auta kun pyristellä irti. Oliko äidin itsemurha sittenkään itsemurha? Norma saa pian tietää, että äiti oli tietänyt Norma ominaisuuden taustoista enemmän kuin antoi ymmärtää.
Norma julkaistiin vuonna 2015 mutta sain vasta nyt aikaiseksi lukea sen. Olen lukenut paljon Sofi Oksasen aiempaa tuotantoa nuorempana ja näin myöhemmällä iällä olen lukenut loputkin Oksasen kirjat ja koukuttunut täysin. Sofi Oksasen tuotanto perustuu autoifiktioon jossa todelliset elämänkerralliset aineistot kietoutuvat osittain kuviteellisesti synkkien aiheiden ympärille jotka hänelle ovat selkeästi tärkeitä. Viron lähihistoria, kommunismi ja siihen liittyvät vainot, Ukrainan lapsitehtaat sekä naisten asema maailmassa.
Osa näistä teemoista näkyy myös Normassa. Tarinan kautta otetaan kantaa lapsikauppaan, kohdun vuokraukseen, naisen asemaan sekä hiusalan eettisyyteen. Vaikka Norma ei ole Oksasen teoksista se syvällisin tai perinpohjaisin, edustaa se silti Oksasen ainutlaatuista tyyliä kirjoittaa ja rakentaa tarina. Kuten kaikissa Oksasen teoksissa, myös Normassa yhdistyy menneisyyden ja nykyhetken sujuva yhdistäminen, hieman aukottainen tarinankerronta sekä kutkuttava loppu. Oksasen kaikki kirjat vaativat lukijalta valppautta ja keskittymistä, jotta juoni aukenee täysin ja lopussa lukija huomaa, että loppuratkaisu jää ikään kuin kesken. Kirjojen loput herättää lukijan spekulaation tarinoiden henkilöiden kohtalosta joita emme saa koskaan tietää.
Kaiken kaikkiaan Norma on hyvä tarina Helsingin Kalliosta, johon liittyy hieman fantasiaa, mystiikkaa ja synkkää perhedraamaa vaikkei se Oksasen kirjoista se paras ole. Itseeni vetosi realistinen ympäristö johon pystyin samaistumaan aikanaan Kallion katuja kulkeneena. Toisaalta taas täysin realismiin sijoitettu fantasia ja mystiikka tuntuu myös hieman oudolta ja on varmasti oma lajinsa kirjoittaa siten että tarina soljuu. Tässä Oksanen kuitenkin onnistuu hyvin omasta mielestäni. Tiedä sitten johtuuko siitä, että olen nähnyt Helsingin Kallion boheemiuden ja sen outoudet, joten tälläinen tarina sopii sen ympäristöön hyvin.
coconutgastro.com 