Kasvit & Puutarha

Meidän viljelypalsta

Viljelyharrastus ei jäänyt pelkästään parvekeviljelyyn vaan nyt meillä on myös oma palsta! Olen haaveillut palstasta jonkin aikaa ja tänä vuonna otin työkseni katsoa, että minkälaisia palstaviljelymahdollisuuksia Rovaniemellä on. Valitettavasti palstoja tarjoavia tahoja ei turhan montaa ole mutta ilmottauduin joka tapauksessa jonoon.

Olin melko varma että tänä vuonna emme palstaa saa mutta toisin kävi! Taisi olla hieman onnenkantamoista mukana, sillä palsta-alue jota haimme, on ollut pari vuotta poissa käytössä tuholaistorjunnan vuoksi ja ilmeisesti vanhoja viljelijöitä ei enää palannut, joka mahdollisti meille palstan saannin.

Palstamme koko on noin 5 x 10 metriä ja sen kausivuokra on vain 30 euroa! Palsta ei ole monivuotinen vaan se pitää tyhjentää lokakuun puoleenväliin mennessä ja hakea aina uudestaan ensi vuonna. Aiemmin palstan vuokranneet ovat etusijalla, joten kun palsta on nyt saatu, saadaan se jatkossakin. Palsta sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella mutta kuitenkin pyöräilymatkan päässä. Sieltä löytyy kaikki työvälineet, joten omia työkaluja ei tarvitse ostaa. Ainoa miinus on kasteluvesi, jonka joutuu kantamaan läheisestä joesta mutta senkin kanssa voi elää. Kantomatka ei ole pitkä ja kunto kasvaa. Arvatkaapa vaan monta kertaa tuon kokoiselle maapalstalla saa hakea vettä kahdessa kastelukannussa!

Kausi alkoi hieman myöhään. Maan kääntö tapahtui ammattiviljelijän toimesta ja kääntöpuuhiin pääsi vasta maanantaina koska edeltävinä päivinä oli satanut melko reippaasti. Maanantaina palstat myös merkittiin joten viljelypuuhiin pääsi jo samana iltana. Olinkin jo maanantaina muokkaamassa palstaa ja kaivamassa penkereitä. Ennen palstalle lähtöä tein suunnitelman paperille, mihin kylvetään mitäkin. Maata muokatessa kuitenkin ymmärsin hyvin pian, että suunnitelmaa ei kannata tehdä pilkun tarkalleen, sillä maata muokatessa saattaa tulla hieman muutoksia. Näin kävi ainakin itselleni. Tosin kävi myös niin, että en ollut hahmottanut ihan täysin palstan kokoa ja aluksi olin ottanut vain puolet palstasta käyttöön. Naapuripalstalainen ihmetteli että miksi en ole muokannut toista puolikasta, jolloin itselleni valkeni kuinka suuri palsta onkaan.

Hyvät suunnitelmat meni siis uusiksi kun huomasin, että meillä on tosiaan vielä toinen puolikas käyttämättä. Olin kuitenkin mahduttanut kaiken mitä ajattelin kasvattaa ensimmäiselle puoliskolle ja vielä on toinen mokoma jäljellä! Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun toisellekin puoliskolle oli suunnitelma.

Alkuperäinen suunnitelma ennen kuin lähdin maanmuokkaushommiin ja valkeni, että puolet palstasta on käyttämättä.
Toisen puoliskon suunnitelma sekä vanha suunnitelma johon on korjailtu lyijykynällä tehtyjä muutoksia.

Mitä meidän palstalla sitten kasvaa? Voin kertoa, että tuon kokoiselle palstalle saa TODELLA paljon mahdutettua eri lajikkeita kasvamaan, joten tässä tulee listaa:

  • Avomaan kurkku
  • Keltasipuli
  • Kiinankaali (kaksi eri lajiketta)
  • Koristekurpitsa
  • Jäävuorisalaatti (kahta eri lajiketta)
  • Lehtikaali
  • Lehtisalaatti
  • Mangoldi
  • Parsakaali
  • Pillisipuli
  • Pinaatti
  • Porkkana
  • Punajuuri
  • Punasipuli
  • Raparperi
  • Rucola
  • Ruohosipuli
  • Silpoydin- ja sokeriherne
  • Tilli

Kaikki on jo kylvetty lukuunottamatta toista kiinankaalilajiketta, joka vielä esikasvaa ikkunalaudalla. Toivon kovasti, että saisimme jotain satoa jo tänä vuonna mutta tämä ensimmäinen vuosi menee vielä vähän harjoitellessa ja tutustuessa maaperään sekään viljelyn saloihin.

Olen jo tehnyt muutamia havaintoja, mitä ensi vuonna teen toisin. Meidän palstan maaperä on melko savinen, joten ensi vuonna ainakin muokkaisin sitä huolellisemmin, jotta maa olisi hienojakoisempaa. Tarvittaessa lisäisin myös paikoitellen hieman hiekkaa tai jotain muuta, mikä tekisi maaperästä läpäisevämpää. Tänä vuonna kun palstan saanti oli suuri kysymysmerkki, niin meillä ei ollut mitään esikasvatuksessa. Ensi vuonna esikasvatamme eri lajikkeita jotta saadaan kasvatushommat nopeammin käyntiin. Tieto palstan saannista myös vaikuttaa ensin vuoden lajikeiden ja viljelyn suunnitteluun; kasvihuoneoloja vaativat lajikkeet tulevat parvekkeelle ja avomaalla menestyvät palstalle, jolloin saadaan laajennettua lajikkeiden kirjoa. Tänä vuonna on hieman sekaisin, että parvekkeella sekä palstalla on salaattia, lehtikaalia, mangoldia sekä rucolaa, kun parvekkeen olisi voinut valjastaa esimerkiksi kurkkujen, tomaattien ja yrttien kasvatukseen ja siirtää nämä kyseiset lajikkeet palstalle kasvamaan. Lisäksin tosiaan opin, että suunnitelma on hyvä olla, mihin mitäkin tulee mutta kannattaa jättää siihen muutosvaraa.

Kesää pitkin tulee siis kuulumisia tänne ja Instagramiin, miten viljelyt sujuu! Seuraavassa postauksessa esitellään parvekeviljelmät!

Coconut Gastro somessa:

Instagram

Pinterest

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s