
Viime päivinä näin lomalla kun ollut aikaa ja jaksamista olen kaivanut meikkipussini pitkästä aikaan käyttöön. Oon melko laiska arkena meikkaamaan ja viime vuosina olen meikannut vain muutamia kertoja. Syitä on patalaiskuus sekä helposti ärtyvät silmät.
Tutkin yksi päivä omaa meikkipussiani ja totesin, että on pienen päivityksen aika. Ripsiväri oli sen verran kuivahtanut että sitä sai hangata oikein kunnolla ripsiin. Luomiväreistä vanhin oli yli 10 vuotta vanha ja ne uudemmatkin alkoivat olemaan noin kahdeksan vuotta sitten ostettuja. Ei ihmekään jos vähän silmät meinaa ärtyä! Meikkisuteja oli jos jonkinmoista ja niistäkin osa alkoi hajoamaan ikänsä vuoksi käteen. Oli siis aika uusia ripsi- ja luomiväri sekä hommata sävyttävä huulirasva.
Nuorempana rakastin meikkaamista. Omistin lähes kaikki maailman värisävyt luomiväreinä, oli vaikka minkälaista alustusvoidetta, primeria, korjauskynää, poskipunaa, irtoripsiä ja glittereitä. Rehellisesti sanoen jos selkään olisi taputtanut, niin meikit olisivat varmaan varisseet maahan. Olin valmis herämään kukonlaulun aikaan jotta ehdin meikkaamaan. Vanhempana arvostaa unta, eikä jaksa tai halua käyttää leijonaosaa ajasta laittautumiseen. Lisäksi useat tuotteet veisivät rahaa ja tilaa kaapeissa. Siksi olenkin mukautunut enemmän luonnollisempaan tyyliin ja kevyeen ehostukseen, jotka vievät tarvittaessa 10 minuuttia.
Meikkini on hyvin yksinkertainen ja perustuu pitkälti huoliteltuihin kulmakarvoihin jotka tuovat kasvoihin ilmettä. Kulmakarvojen laiton lisäksi lisään vain neutraalin väristä luomiväriä, ripsiväriä ja sävyttävää huulirasvaa. Siinä se. Yksinkertainen meikki on luonnollisuuden suosimisen ja ajan säästämisen lisäksi myös talouskysymys. Kosmetiikka on melko kallis kuluerä vuositasolla etenkin jos haluaa vielä vegaanista ja mahdollisesti luonnonkosmetiikkaa. Vegaanisuudesta en kosmetiikassa tingi mutta luonnonmukaisuudesta toisinaan joudun tinkimään riippuen tuotteesta. Omaksi iloksi huomasin, että Prismassa oli MUA Makeup Academy -niminen vegaaninen tuotemerkki, jonka hinnat olivat melko huokeita. Ostamani ripsiväri oli esimerkiksi kolme euroa ja muutkin tuotemerkin tuotteet olivat alle 10 euroa. Ainoa huono puoli oli, ettei heillä ollut myynnissä yksittäisiä luomivärejä vaan pelkästään paletteja. Laveralla oli kuitenkin vegaanisia luomivärejä yksittäisinä eikä niidenkään hinta ole kova ja lisäksi ne ovat luonnonkosmetiikkaa. Laveran tuotteet ovat kuitenkin hieman kalliimpia ja osa tuotteista ei ole vegaanisia. Sävyttäviä huulirasvojakin on alkanut ilmestymään vegaanisena!
Siivouksen myötä meikkipussista lähtivät roskiin vanhat luomivärit, rikkoutuneet ja likaiset meikkisudit, iänikuisen vanha huultenrajauskynä (en ole omistanut huulipunaa vuosiin) sekä kuivahtanut ripsiväri. Päivityksen myötä meikkipussiin jäi meikkivoide, puuteri, kulmakarvageeli, kulmakynä, teroitin, luomiväri, ripsiväri, huulirasva sekä kolme meikkisutia meikkivoiteelle, puuterille ja luomivärille. Niin sekä pieni paperilappu jossa lukee ”kaunis”. Mies on sen sujauttanut salaa meikkipussiin, joten haluan pitää sitä siellä. Nyt meikkipussissa on tuotteita rajatusti vain se määrä minkä tarvitsee ja mikä tulee käytettyä. Siistitty ja selkeä meikkipussi innostaa myös meikkaamaan useammin.
Coconut Gastro somessa
No mut, tuthti meikkipussi sulla on. Mulla on siellä vain 3 tuotetta tällä hetkellä sisältäen myös kosteusvoitteeni 🙂 Talvella tulee 5.
TykkääTykkää
Tuo on itsellänikin ongelma, että meikkaan niin harvoin, että tuotteet ehtivät vanhentua. Haluan silti omistaa ripsarin, jota laittaa silloin tällöin, mutta eihän sitä montaa vuotta saisi käyttää. Olen miettinyt vieläkö jostakin saisi sellaisia 60-luvun kakkumaskaroita ja voisiko niitä kenties käyttää pidempään.
Mulla oli myös joku toistakymmentä vuotta vanha luomiväri, jonka lopulta heitin pois puoliksi käytettynä, kun en uskaltanut sitä enää silmiini laittaa. Sittemmin olen ollut kokonaan ilman.
Ihonhoito olisi lopulta tärkeintä, kunhan vain saisi ryhdistyttyä senkin suhteen.
TykkääTykkää