Viime vuoden satokautta lopetellessani harmittelin kovasti itsekseni miten vähän olinkaan oikeastaan kertonut koko viljelyvuodesta mitään. Blogiin en juurikaan kirjoitellut ja Instagramiinkin päivittelin vain silloin tällöin jotain aiheesta. Viljely ja omavaraistelu määrittelee kuitenkin aika paljon meidän vuotta. Joulu-tammikuussa alkaa esikasvatukset, jotka jatkuvat huhti-toukokuulle saakka. Huhti-toukokuun vaihteessa alkaa jo parvekkeen laittelu kesää varten ja touko-kesäkuun vaihteessa palstakausi… Jatka lukemista Esikasvatus 2024: tammikuu
Avainsana: yleinen pohdinta
Miten olen vähentänyt roskaa arjessamme?
Kuva Pixabay Tuskailen usein kotona roskan määrän kanssa. Pyrin vähentämään roskaa kaikkialta ja pyrkiä enemmän Zero Waste -elämäntyyliin mutta olen saanut huomata sen olevan yllättävän vaikeaa. Olen tehnyt muutoksia pikkuhiljaa mutta roskan määrä tuntuu olevan vakio ja saan tämän tästä kantaa jotain roskapussukkaa ulos. Toisinaan turhaudun kotona tulevaan roskan määrään ja pohdin, että olenko oikeesti… Jatka lukemista Miten olen vähentänyt roskaa arjessamme?
Kolme asiaa -blogihaaste
Blogeissa ja somemaailmassa kiertää jatkuvasti erilaisia haasteita. Rehellisesti sanoen, lähtisin haasteisiin mielelläni enemmän mukaan mutta multa menee noin 99 prosenttia näistä ohi (eli saa vinkata tai haastaa kun joku haaste on meneillään) johtuen internetin ja somen jätitmäisestä ja loputtomasta tarjonnasta mitä ei ehdi päivässä kovinkaan kattavasti selailemaan. Haasteet kuitenkin antavat mahdollisuuden kertoa ihmisestä ruudun takana… Jatka lukemista Kolme asiaa -blogihaaste
Miksi kirjastomme ovat katoamassa?
Tiesitkö, että ensimmäiset kirjastot ovat sumerilaisten ajalta? Tai, että Aleksandrian kirjasto on perustettu vuoden 300 eaa. tienoilla ja arvion mukaan se sisälsi 700 000-900 000 kirjakääröä? Tai sen, että nykyajan kirjaston tarkoitus on tarjota meille pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin? Sen lisäksi sen on tarkoitus kuitenkin myös ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa, edistää lukemista ja… Jatka lukemista Miksi kirjastomme ovat katoamassa?
30 vinkkiä vähentää jätettä arjessa
Itseäni on jo vuosikaudet kiehtonut Zero Waste -elämäntapa. Kuinka ihanaa olisikaan, jos vuoden roskat mahtuisivat yhteen lasipurkkiin niin kuin Lauren Singerillä tai Otso Sillanaukeella? Pyrin koko ajan hitaasti mutta varmasti lähemmäksi tälläistä elämäntyyliä. Tosiasia on, että hukumme roskaan kertakäyttökulttuurin ja liikatuotannon takia. Take Away -juomat sekä ruoat tarjoillaan kertakäyttöastioissa. Elintarvikkeet pakataan huolellisesti moneen pakkausmaterialiin. Vaatteita… Jatka lukemista 30 vinkkiä vähentää jätettä arjessa
Helmikuun kylvöjä
Ensimmäiset siemenet on kylvetty noin viikko sitten ja lähestulkoon kaikki itää jo! Tänä vuonna haluan parvekkeelle väriä sekä vehreyttä joten kasvisten ja yrttien lisäksi olen valinnut kasvatukseen myös parvekkeelle sopivia kukkia. Koska vaihdoin tänä vuonna chililajiketta, niin tammikuussa ei ollut mitään kylvättävää. Tai no, orvokit olisi voinut kylvää, sillä ne itävät hitaasti mutta siemenet tulivat… Jatka lukemista Helmikuun kylvöjä
Laskin oman hiilijalanjäljen
Ekologinen ja kestävämpi elämäntapa on kiinnostanut itseäni vuosi vuodelta enemmän ja pyrin sitä kohti tietoisesti. Pyrin kierrättämään ja suosimaan käytettyä. Yritän ajaa autolla taloudellisemmin ja vähemmän. Vegaani olen ollut jo pari vuotta, pyrin säästämään sähköä ja vettä sekä vähentämään jätteen määrää. En ole kuitenkaan laskenut pahemmin omaa hiilijalanjälkeäni ennen. Olen seurannut S-ryhmän mobiilisovelluksen kautta omien… Jatka lukemista Laskin oman hiilijalanjäljen
Taaperoikäinen blogi – 10 faktaa minusta
Aika se vain kuluu. Tuntuu, että vasta julkaisin kaksivuotias blogini -julkaisun ja siitä on jo kulunut vuosi! Kolme vuotta blogin pitämistä takana ja ties kuinka monta edessä sillä lopettamisaikeita ei ole, sen verran rakas harrastus on kyseessä. Kolmen vuoden aikana olen julkaissut lukemattomia reseptejä, kirjoittanut myös muistakin aiheista ja perustanut kosmetiikkasivuston (joka on tosin edelleenkin… Jatka lukemista Taaperoikäinen blogi – 10 faktaa minusta
Vuosi vegaanina – Viisi maukasta reseptiä vuoden ajalta
Vuosi sitten teimme mieheni kanssa ison päätöksen. Päätimme jättää lihansyönnin kokonaan ja siirtyä täysipäiväisiksi vegaaneiksi. Syyt olivat eettiset, ekologiset ja terveydelliset. Kumpikin meistä haluaa kantaa oman vastuunsa maapallon hyvinvoinnista, eikä lihansyönti tälläisinä määriä voi jatkua ilmaston puolesta loputtomiin. Lihatuotannossa on myös paljon eettisiä ongelmia, emmekä halua omalta osaltamme olla mukana tuottamassa kärsimystä eläimille. Lisäksi haluamme… Jatka lukemista Vuosi vegaanina – Viisi maukasta reseptiä vuoden ajalta
Millä välineillä päästään ruoanlaiton alkuun
Monet ruokaan keskittyvät blogit pursuavat kuvia kauniista kattauksista, erilaisista leivontamuoteista ja lukemattomista erilaisista padoista. Todellisessa elämässä moni on myös huomannut, että oma keittiö pursuilee jos yhtä jos toisenlaista kippoa ja keittiövälinettä, joita on vain kertynyt. Vuosien varrella keittiösi on varmasti keränyt monenlaista tavaraa, joiden tarpeellisuutta pohdit. Toisaalla taas ensimmäiseen kotiin muuttava nuori saattaa pohdiskella, että… Jatka lukemista Millä välineillä päästään ruoanlaiton alkuun
