Kirjat · Yleinen

Miksi kirjastomme ovat katoamassa?

Tiesitkö, että ensimmäiset kirjastot ovat sumerilaisten ajalta? Tai, että Aleksandrian kirjasto on perustettu vuoden 300 eaa. tienoilla ja arvion mukaan se sisälsi 700 000-900 000 kirjakääröä? Tai sen, että nykyajan kirjaston tarkoitus on tarjota meille pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin? Sen lisäksi sen on tarkoitus kuitenkin myös ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa, edistää lukemista ja kirjallisuutta, tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan, käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon. Niin ja sekä tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan sekä edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Kirjasto on ihmiskunnan yksi vanhimmista ja ehkä nerokkaimmista keksinnöistä.

Tällä viikolla sain kuitenkin lukea, että Suomessa kirjastot voivat olla tulevaisuudessa historiaa. Ylen uutisen mukaan viimeisen 15 vuoden aikana kirjaston käyttäjien määrä on laskenut dramaattisesti ja laskun odotetaan jatkuvan. Syitä kirjastojen käytön vähenemiseen on useita. Lisääntyneet maksulliset ääni- ja e-kirjapalvelut, alan työllisyyden lasku sekä rahoituksen puute.

Huolestuttavaa on myös se, että lukeminen on vähentynyt mikä on myös syy kirjaston käytön vähenemiselle. Lukemisen hyödyt ovat kiistattomat ja etenkin lapsuudessa tavaksi otettu lukeminen kantaa läpi elämän. Jo ääneen lukeminen vauvalle vaikuttaa myöhempään kielen ja lukutaidon kehitykseen. Leikki-ikäisellä puolestaan tarinat ja sadut vahvistavat sosiaalisuutta, mielikuvitusta, eläytymiskykyä sekä empaattisuutta. Sen lisäksi lapsi saa turvallisen ympäristön tarkastella omia tunteita ja pelkoja. Lukeminen kehittää laajempaa sanavarastoa, jolloin myös kyky ilmaista itseämme suullisesti ja kirjallisesti paranee. Aktiivinen lukeminen on myös yhteydessä korkeampaan koulutustasoon.

Myös aikusiässä on havaittavissa postiiiviset vaikutukset. Empatiakyky lisääntyy, koska aivoissa aktivoituu samoja alueita kuin sillon kun ihminen kokee asioita itse. Eli ihminen asettuu toisen asemaan ja ymmärtää tätä. Samankaltaista aktivoitumista ei tapahdu televisiota tai elokuvaa katsoessa. Lukeminen lievittää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä koska teokseen uppoutuu ja muu maailma unohtuu. Lukeminen on myös oiva unilääke mutta se pitää myös aivot virkeinä. Lukeminen tekee hyvää muistijärjestelmälle ja näin ollen ikääntyvän ihmisen muisti säilyy paremmin luettaessa. Lukeminen siis rikastuttaa, innostaa, vie toisiin maailmoihin, antaa tilaisuuden kasvaa, myötäelää ja löytää uusia näkökulmia. Lukeminen vaikuttaa positiivisesti yksilön terveyteen ja kykyyn ilmaista itseänsä sen lisäksi, että sillä on tärkeä yhteiskunnallinen vaikutus. Mikä tärkeintä; lukutaito ja lukeminen ovat merkittäviä yhteiskunnallisen tasa-arvon luoja.

Kirjastot eivät kuitenkaan ole pelkkiä kirjojen lainauspaikkoja vaikka juuret juontavat sieltä. Nykyään kirjastoista on mahdollista lainata musiikkia, konsoli- ja lautapelejä, harrastuvälineitä tai työkaluja. Lainaustoiminnan lisäksi kirjastolla on paljon suurempi merkitys; tarjota paikka minne kuka tahansa voi tulla yhdenvertaisena. Riipumatta siitä oletko rikas vai köyhä, kirjasto tarjoaa samat palvelut kaikille ilmaiseksi. Kirjasto on kaikille yleiseen käyttöön tarkoitettu tila iästä, sukupuolesta, uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta. Kirjasto takaa näin mahdollisuuden kaikille lukea, sivistää ja kouluttaa itseään. Kirjasto tarjoaa ilmaisen rauhallisen työtilan työskentelyyn tai opiskeluun niille joilla ei sitä kotona syystä tai toisesta ole. Kirjasto tarjoaa myös harrastustoimintaa. Esimerkiksi oman kirjastoni tiloihin avautui juuri tila, jossa voi soittaa soittimia, 3D-tulostaa, suunnitella tarroja, pinssejä tai painattaa esimerkiksi kuvia T-paitoihin tai kangaskasseihin pienellä materiaalimaksulla (aion itse käyttää näitä palveluita sillä mun on pitänyt tilata itse suunniteltuja tarroja mutta en ole löytänyt sopuhintaista tarran toimittajaa, joka tekisi niin pienen määrän kuin mitä tarvitsen).

Kirjastolla on myös tärkeä yhteiskunnallinen merkitys. Nykykirjallisuuden, pelien, musiikin ja harrastustoiminnan lisäksi kirjastosta löytyy historiallisesti merkittäviä teoksia, karttoja, käsikirjoituksia, äänitteitä sekä valokuvia. Kirjasto kätkee sisäänsä yhteiskunnan historian ja kulttuurin, johon kaikilla on vapaa pääsy. Lisäksi kirjasto mahdollistaa pääsyn myös tieteellisiin julkaisuihin tieteenalasta riippumatta.

Maailmallakin erityisenä ja arvostettuna pidetty kirjastojärjestelmämme on siis asia, joka olemassaoloa tulisi suojella ja varjella sen sijaan, että sitä ajetaan alas kadotetulla lukuinnolla sekä vähentämällä osaavaa henkilöstä ja rahoitusta. Itselleni kirjasto on tärkeä paikka. Lähes kaikki lukemamani kirjallisuus on kirjastosta. Omistan kyllä kirjoja ja ostan niitä toisinaan mutta kotiin pyrin ostamaan vain kirjoja, jotka ovat jättäneet itseeni pysyvän jäljen, sillä totuus on, että useammat kirjat tulee luettua vain kerran. Kirjojen lainaaminen ostamisen sijaan on siis myös ekoteko ja omalle kukkarolle säästeliämpää kuin ostaa kirjat omaan hyllyyn pölyyntymään. Niin ja kirjastossa on myös saatavilla laaja valikoima e- ja äänikirjoja, joten pelkät fyysiset kirjat eivät ole vaihtoehto! Itse en ole kuitenkaan digitaalisen kirjallisuuden suuri ystävä ja pidän perinteisistä kirjoista, niiden tuoksusta, sivujen rapinasta sekä rauhallisesta hiljaisesta hetkestä mikä vallitsee lukiessa. Kirjastosta haen myös inspiraatiota keittiöön keittokirjojen muodossa, tietoa puutarhan hoitoon ja viljelyyn tai mikä aihe ikinä sitten kiinnostaakaan!

Tällä postauksella haluankin haastaa sinut kokeilemaan kirjaston palveluita ja innostaa lukemaan. Lainaa kirja tai vaikka kaksi ja lue tunti päivässä. Tai lainaa muuta, kokeile työskennellä tai opiskella kirjaston hiljaisuudessa! Ei anneta näin tärkeän palvelun kadota yhteiskunnastamme vaan tuetaan sitä!

Coconut Gastro somessa:

Instagram

Pinterest

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Miksi kirjastomme ovat katoamassa?

  1. Aivan ihana teksti täynnä asiaa. Pelkään itsekin kirjastojen puolesta, koska minimalistina en halua hankkia kirjoja itselleni kotiin. Haluan lainata ne. Se on myös kestävän tulevaisuuden kannalta tärkeää, ettei kaikkea tarvitse omistaa. Vaikka olenkin Bookbeatin kestotilaaja ei se vedä vertoja konkreettiselle lukemiselle. Itsellä kirjan lukeminen on ainoa tapa saada lukuelämyksestä kaikki irti! Kiitos tästä tekstistä.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! ❤️ Itsekin olen samaa mieltä siitä, että kaikkea ei tarvitse omistaa ja sen vuoksi juuri erilaiset lainauspalvelut ovatkin tärkeitä. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s