”Häpeä tunnustaa, mutta sinä hetkenä kadehdin häntä koko sydämestäni. Miten helppoa olikaan. kun oli syntynyt oikeaan perheeseen. Annalla oli kaikki valmiina: kapiot, sulhanen, häät ja tuleva koti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin Eliaksen puheet ja unelma Ameriikasta. Sitten muistin sormuksen ja kaivoin ketjun esille paitani alta. Ei, jos saisin valita, en sittenkään vaihtaisi osaani Annan kanssa. Väkisinkin alkoi hymyilyttää. Ei tarvinnut muuta kuin sulkea silmät ja muistella, mitä tuntui kun Eliaksen huulet painautuivat omiani vasten.”
Enni Mustosen Syrjästä katsojan tarinoita -kirjasarjan luku jatkuu. Toinen osa jatkuu sitä mihin enismmäinen jäi. Topelius on kuollut ja Björkudden myydään. Ida on nyt 18 vuotias ja muuttaa Helsinkiin Elisabetinkadulle (suomeksi Liisankatu) aloittaakseen pestinsä Sibeliusten perheen lapsenpiikana. Samassa pihapiirissä asuu myös Idan ihastus, Ameriikan lähdöstä haaveileva Elias, jonka kanssa syttyy orastava romanssi. Idan elämä Helsingissä on työntäyteistä, sillä hän saa huomata, että pesti on muutakin kuin lastenhoitoa eikä vapaapäiviä juurikaan ole. Pian Sibeliuksen perhe päättääkin muuttaa Keravalle. Miten Ida selviytyy Sibeliusten talossa ja kestääkö Idan ja Eliaksen juttu?
Lapsenpiika sijoittuu vuosiin 1898-1900 ja on Paimentytön tapaan mahtava kuvaus sen ajan tapahtumista työläisen silmin samalla kun päästään kurkistamaan jälleen herrasmiesväen, tässä tapauksesssa Sibeliuksen perheen arkeen. Kirjassa kuvaillaan mahtavasti tuon ajan arkisia tapoja, työntekoa sekä palvelijan suhdetta isäntäväkeen. Kirja toi kaupunkilaiselämäkuvauksineen mukavan vastapainon Paimentytölle, jossa elettiin maatilalla lähes täysin omavaraisesti. Lapsenpiiassa taas elämä oli kaupunkilaiselämää, jossa ruokatarpeita hankittiin torilta, oli ravintoloita ja kahviloita sekä kulttuurielämyksiä. Vaikka kirja kuvaakin hyvin arkisia tapoja, ei se ole suinkaan tylsä tai yksitoikkoinen.
Toisaalta kirja herätti myös ajatuksia palvelusväen asemasta, joka ei tuolloin ollut kovin kaksinainen. Vaikka isäntäperhettä kunnioitettiin ja heihin saattoi syntyä lujakin side, oli palvelusväki melko kehnossa asemassa. Varsinaista työaikaa ei ollut, joten työtä saatetiin tehdä kellonympäri, työtehtävät saattoivat olla muutakin kuin mitä alunperin oli sovittu, palkka olematon ja vapaapäiviä erittäin vähän. Palvelusväki toisin sanoen eli työlle jolloin oma elämää ei juurikaan ollut.
Kaiken kaikkiaan pidin tätäkin kirjaa kuitenkin realistisena kuvauksena fiktion kautta Suomen historiasta palvelusväen silmin. Jotenkin näissä kahdessa kirjassa, jotka nyt olen lukenut, Mustonen on onnistunut kuvailemaan hahmoja, jotka ovat oikeasti olleet olemassa suhteellisen oikeamielisesti. Pidän nimittäin fiktion ja todellisten henkilöiden sekoittamista samaan tarinan hieman riskaabelina. Tällöin on mahdollisuus, että henkilön olemusta, luonnetta tai tekemisiä liioitellaan tai vääristellään joko hyvässä tai pahassa, usein miten jälkinmäisesssä. Mustonen on kuitenkin onnistunut pitämään hahmojen kuvauksen realistisina, mikä kertoo siitä, että hän on todella paneutunut taustatyössään henkilöhistorioihin ja pitäytynyt niissä liioittelematta.
Kirjan tiedot:
Julkaisuvuosi 2014
Sivumärää 368 s.
Kustantaja Otavan Kirjapaino Oy
ISBN 978-951-1-27582-4
Coconut Gastro somessa:
Coconut Gastro 