”Tunnin verran siinä piti kyyhöttää pelkkä lakana ympärillä. Kun piirros oli vihdoin valmis, pujahdin kamariini pukemaan. Sillä välin oli Albert-herra jo kaivanut kätköistään vahalla päällystetyn sinkkilevyn ja rupesi kaivertamaan siihen minun kuvaani. Aamulla kun heräsin, niitä minun kuviani oli pöydällä kuivumassa kokonainen rivi. Kyllä siitä minut tunsi, vaikka kasvot olivat varjossa ja taustalle oli laitettu jonkinmoinen metsä. Leuka ja nenä oli kumminkin ihan näköiset.”
Olen aivan rakastunut Syrjästä katsojan tarinoita -kirjasarjaan. Enni Mustonen onnistuu kirjoittamaan realistisen tuntuista mutta silti fiktiivistä tarinaa johon voi eläytyä käyttäen apuna todellisia Suomen historian tapahtumia sekä henkilöitä ja tuomaan kirjassa esiin 1900-luvun elämäntyyliä. Historiassa itseäni kiinnostaa nimen omaan arkinen elämä; miten arjen rutiinit kulkivat ja miten esimerkiksi kotityöt, ruoanhankinta sekä -laitto hoidettiin erilaisissa yhteiskuntaluokissa.
Emännöitsijä on Syrjästä katsojan tarinoita -sarjan kolmas osa. Idan pesti Sibeliusten perheessä on päättymässä ja hän on siirtymässä uuteen pestiin emännöitsijäksi Albert Edelfeltin ateljeehen vaikka itse Aino Sibelius vastustaa ajatusta. Herra Edelfelt kun tunnetaan melkoisena naistenmiehenä. Ida palaa vanhoille tutuille kulmille Helsinkiin, sillä Edelfeltin ateljee sijaitsee Elisabetinkadulla, jossa hän asui aiemmin Sibeliusten kanssa. Pesti on Idan aiempiin pesteihin verrattuna unelmatyö. Albert-herra kohtelee palvelusväkeä kunnioittavasti ja suhtautuu raha-asioihin avokätisesti antaen käteistä ilman, että tarvitsee pyytää. Vuosipalkka ja vaateraha ovat verrattain suuri summa ja lisäksi Ida saa reilusti talousrahaa ateljeen ylläpitämiseksi. Työ on kevyempää ja sekä vapaampaa, sillä Edelfeltin koti sijaitsee toisaalla eikä isännän ruokahuollosta tarvitse murehtia. Lisäksi itse herra Edelfelt on paljon poissa, joten Ida asuu ateljeessa yksin pitkiäkin jaksoja ja saa enemmän vapaa-aikaa. Toisaalta Ida joutuu kuitenkin kestitsemään toisinaan Edelfeltin vieraita jopa aamuun asti sekä auttamaan Edelfeltin sisarten ja äidin taloudessa. Lisäksi Ida saa työkseen hoitaa Edelfeltin Ellan-rouvan sopeutumista hänen uuteen huvilaan, Villa Ekaan. Kesät Edelfeltin perhe viettää Haikon huvilallaan ja Ida on luonnollisesti mukana. Edelfeltillä ollessaan Ida kokee myös ensimmäisen rakkautensa, jolla on kauaskantoiset seuraukset ja pian Ida on tilanteessa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.
Herra Edelfelt menehtyy äkillisesti Haikossa vuonna 1905 ja Idan pesti päättyy. Ida on työtön, koditon, raskaana mutta toiveikas. Ida törmää vahingossa Ireneen, Topeliuksen entiseen emäntäpiikaan, joka otti hänetaikoinaan siipiensä suojaan. Irenen sekä Topeliuksen tyttären Evan avulla Ida lähtee Tukholmaan, jossa hänen on määrä synnyttää Villa Vallmohossa joka on yksinäisten äitien synnytyslaitos.
Kirja tarjosi taas paljon historian tietoa fiktiivisessä muodossa. Kirjassa tutustutaan muun muassa kansankirjaston toimintaan, seurataan sortokauden vaiheita kansalaisen silmin ja päästään jälleen kurkistamaan yläluokkaiseen kulttuuripiirielämään. Emännöitsijä kuvaa jälleen taas palvelusväen loputonta työtä ja arkea mielenkiintoisella tavalla. Samalla kuitenkin kirjasta voi havaita myös, että suomalainen kulttuuripiiri oli hyvin pieni. Kirjassa mainitaan Edelfeltin lisäksi muunmuassa Jean Sibelius, Robert Kajanius, Aino Ackté, Erik Järnefelt, Pekka Halonen, Juhani Aho sekä Albert Gebhard jotka ovat kaikki jollain tapaa tunnettuja aikalaisia ja tuntuivat kirjassa tuntevan toisensa ainakin jollain tapaa.
Toisaalta taas, niin olivat pienet piirit Idankin kohdalla. Takaisin Helsinkiin muuttaessa uuden pestin perässä, vilahtaa tuttuja nimiä aikaisemmista kirjoista. Vossikkakuski Justus, Runsteinin mamsellit, jotka asuivat Elisabetinkatu 27:ssa samassa pihapiirissä Sibeliusten kanssa muutama vuosi takaperin, Johanssonska, Fiina Björnsöstä sekä Irene-mamselli ovat Idan elämässä mukana enemmän tai vähemmän.
Yleensä pidän onnellisista lopuista ja siitä, että asiat kääntyy parhain päin mutta tässä kirjassa alkoi vähän ärsyttämään. Aiemmissa kirjoissa Idan vaiheet ovat olleet kovia ja elämä orpona on ollut traagista. Kaikissa kolmessa kirjoissa Idalla on kuitenkin ollut jonkinmoinen sattumankauppa, että hän on aina pelastautunut vaikeista tilanteista ja päässyt elämässä eteenpäin ja se alkoi jotenkin nyt ärsyttämään. Miten aina voi tulla vastaan joku vanha tuttu tai onnenpotku joka taas pelastaa kiperästä tilanteesta?! Tuli tunne, että eikö voisi jossain kohtaa nyt vähän tulla reilummin lunta tupaan. Toisaalta taas, onnenkantamoiset ehkä myös kertovat vähän kyseisistä ajoista, lähimmäisiä pyrittiin auttamaan parhaansa mukaan eikä jätetty omilleen. Tässä tapauksessa kirja on kuitenkin omasta mielestäni vähän pumpulitavaraa. Asiat järjestyivät vähän turhankin hyvin kun näin ei tuona aikakautena varmasti kaikilla ollut.
Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin viihdyttävä ja koukutti lukemaan. Odotan innolla, että saan kirjastosta seuraavan osan!
Kirjan tiedot:
Julkaisuvuosi 2015
Sivumäärä 447 s.
Kustantaja Otavan kirjapaino Oy
ISBN 978-951-27583-1
Coconut Gastro somessa:
Coconut Gastro 