”Kun Laurel tuli siihen kohtaa tarinaa, jossa käytettiin veistä ja jossa oli verta ja jossa pikkupoika itki sorakäytävällä, hän ajatteli kuunnellessaan omaa ääntään, että se tuntui tulevan hänen ulkopuoleltaan. Hän katseli aikuisen veljensä kasvoja pöydän yli ja ajatteli, että oli outoa käydä niin yksityisluontoista keskustelua julkisesti, mutta melu ja puheensorina olivat välttämättömiä että hän ylipäätään pystyi kertomaan sen. Cambridgelaisessa pizzaravintolassa nauravien ja pilailevien opiskelijoiden ja tulevaisuuden nerokkaiden tutkijoiden keskellä Laurel tunsi olevansa turvassa. Olo tuntui jotenkin helpommalta siellä, ja hän kykeni lausumaan sanat joita ei olisi ikinä uskonut pystyvänsä sanomaan Gerryn yliopistoasunnon hiljaisuudessa: ”Äiti tappoi hänet, Gerry. Sen miehen, Henry Jenkinsin, joka kuoli silloin meidän pihallemme.””
Vuonna 1961 Laurel Smitham oli 16 vuotias ja loikoilee pihan puumajassa haaveillen ja unelmoiden samalla kun muu perhe on viettämässä pikkuveli Geraldin syntymäpäiviä rannalla. Laurel näkee jotain mikä saa hänen maailmansa järkkymään. Kodin lähistöllä kulkee mukavan oloinen mies, jota Laurel ei tunnista paikalliseksi. Samaan Laurelin äiti Dorothy tulee Geraldin kanssa hakemaan kotiin unohtuneen kakkuveitsen, jolla syntymäpäiväkakkujen leikkaaminen oli muodostunut perinteeksi Smithamin perheessä. Mies joka tunnistetaan myöhemmin Henry Jenkinsiksi, ilmestyy Smithamien kotipihaan ja vaihtaa pari sanaa Laurelin äidin Dorothyn kanssa ennen kuin Dorothy iskee kakkuveitsen mieheen. Tapahtuneesta ei enää puhuta koskaan jälkikäteen eikä Laurelin ja hänen äitinsä suhde ollut enää samanlainen kuin ennen.
Vuonna 2011 Laurel on menestynyt ja suosittu näyttelijää. Dorothy on jo 90 vuotias, huonokuntoinen ja elää viimeisiä päiviään. Vuoden 1961 tapahtuma ei ole jättänyt Laurelia rauhaan ja äitinsä syntymäpäiväjuhlia järjestäessään hän ymmärtää, että on viimeiset hetket ottaa selvää mitä tuolloin tapahtui. Laurelin tutkiessa äitinsä menneisyyttä, hänelle nousee kysymys siitä kuka on Dorothy Smitham. Vaikuttaa siltä, että Laurel ei tuntenut äitiänsä ollenkaan. Laurelille herää lukuisia kysymyksiä äitinsä menneisyydestä. Kuka on Vivien, joka esiintyy joissain äidin valokuvissa? Miksi äiti tappoi Henry Jenkinsin?
Salaisuuden kantaja hyppii 1930-luvulta 1960-luvulle aina vuoteen 2011 asti punoen juonta Dorothy Smithamin ympärille teemoinaan rakkaus, kosto, murha, petollisuus ja perhesalaisuudet, joista yhdessä voidaan saada herkullisen dramaattinen romaani. Sitä Salaisuuden kantaja omasta mielestäni on, vaikka monet ovatkin parjaneet kirjaa sen suuren sivumäärän, pikkutarkkuuden ja naiviiuden vuoksi. En itse kuitenkaan nähnyt näiden asioiden haittaavan. Kirjan keskeisimmät aikakaudet, 1930-1940 -luvut on jotenkin omaan mieleeni ja Morton kuvasi mielestäni taitavasti miljöitä ja aikakausia. Luin Salaisuuden kantajan jo lomalla ollessani, sillä kaipasin lomaan jotain fiktiivistä, hieman kepeää mutta kuitenkin juonenkäänteitä sisältävän jännityskirjan. Salaisuuden kantaja tarjosi itselleni näitä kaikkia.
Kate Morton on täysin uusi kirjailija itselleni vaikka hän onkin useasti palkittu kirjailija ja hänen teoksiaan on julkaistu 42 maassa. Vaikka olen nähnyt Mortonin kirjoja kirjaston hyllyissä jo vuosia ja jopa joskus vilkaissut takakantta, en ole tullut koskaan lainanneeksi hänen kirjojaan. Salaisuuksien kantaja oli siis ensimmäinen lukemani Mortonin kirja ja muiden parjauksesta huolimatta ylistän sitä itse. Luin kirjan aika nopeasti, sillä juonenkehittely laittoi aivotoiminnan sellaiselle mallille, että oli pakko vain lukea, jotta sai tietää oliko omat teoriat ja johtopäätökset totta. Mortonin tarinankerronta toi mieleen hieman Lucinda Rileyn tyylin: juonta punotaan ja kehitellään eri aikakausien välillä ja lopulta ne nivoutuvat yhdeksi yllättäväksi kokonaisuudeksi.
Kate Mortonin muutkin kirjat pääsevät ehdottomasti lukulistalleni joka vain paisuu ja paisuu.
Kirjan tiedot:
Alkuperäinen teos The Secret Keeper, julkaistu 2012
Suomenkielinen julkaisu 2016
Sivumäärä 669 s.
Kustantaja Bazar Kustannus Oy
Suomentaja Hilkka Pekkanen
ISBN 978-952-279-337-9
Coconut Gastro somessa:
Coconut Gastro 
Olen lukenut kaikki Kate Mortonin kirjat ja tykkäsin niistä kaikista tosi paljon. Parhaimmat ovat mielestäni olleet Kaukaiset hetket, Salaisuuden kantaja ja Kellontekijän tytär. Tykkään juonen lisäksi siitä sellaisesta unenomaisesta kerronnasta, jossa pystyt melkein haistamaan, maistamaan ja tuntemaan sen paikan ja ajankuvan, josta kerrotaan.
TykkääTykkää
Ihana kuulla vähän suosituksia! Aikomuksena on lukea koko Mortonin tuotanto mutta taidan aloittaa noista Kaukaisista hetkistä ja Kellontekijän tyttärestä. Muhun kanssa iski se kerronta ja sen yksityiskohtaisuus mikä juurikin lisäsi omien mielikuvien vahvuutta. 🙂
TykkääTykkää