”Ei taida olla muuta vastausta kuin se, että he olivat niin kuin me. He olivat ihmisiä, joita moni rakasti, minäkin. Ja se on syy, miksi natsien nopeasti syttynyt ja rajulla tavalla maailmaa vallannut tuhovoima ja holokausti jäävät meille ehkä aina käsittämättömiksi – ja miksi ne tulevat värjymään luonamme maailmaan loppuun asti kauhistuttavana kehityspolkuna, jonka toistumista vastaan joudumme työskentelemään joka ikisenä elinpäivänämme.”
Joku on saattanut laittaa merkille, että luen melko paljon natsismia ja holokausteja käsitteleviä kirjoja. Miksi? Koska toinen maailmansota, antisemitismi, natsismi ja holokausti ovat sellaisia aiheita, jotka ovat tapahtuneet ihan lähihistoriassa eikä niiden tapahtumien raakuttaa voi mitenkään perustella eikä ymmärtää mutta yritän ymmärtää kirjallisuuden kautta. Lisäksi historia on aina kiinnostanut, etenkin jos tarinan kertojana on joku aikalainen.
Katarina Baer (s.1969) on suomalainen toimittaja, jonka isä on saksalainen ja äiti suomalainen. Sukunimensä vuoksi Katarinaa haukuttiin lapsena natsiksi. Järkytys oli melkoinen kun myöhemmin Baerille selvisi suvun vaiettu salaisuus. Saksalaiset isovanhemmat olivat kuin olivatkin kuuluneet natsipuolueeseen. Katarina kirjoitti vuonna 2013 Helsingin sanomiin artikkelin ”Vaarini oli natsi”, joka laajeni vuonna 2016 julkaistuksi kirjaksi. Baerin perheessä isovanhempien natsikytkökset olivat tabu, josta ei puhuttu, eikä Baerin oma isoäitikään puhunut sodan jälkeen. Itseasiassa, isoäiti eli sodan jälkeen kuin koko 30-lukua ei olisi ollutkaan.
He olivat natseja on kirjoittajan tarina hänen omista saksalaisista isovanhemmistaan, Ortrud (1906-1989) ja Gerhard Baerista (1902-1945), jotka kuuluivat natsipuolueeseen. Kirjassa Baer pureutuu isovanhempiensa tarinaan ja siihen miten kahdesta baltiansaksalaisesta tuli natsipuolueen kannattajia. Useimmat natseja käsittelevät teokset keskittyvät natsipuolueen korkeimman johdon tarinoihin mutta Baerin kirja on kaivattu teos siitä, minkälaista keskiverron saksalaisperheen elämä oli puolueen riveissä. Baer on käyttänyt kirjassa laajaa aineistoa saadakseen selville, kuinka syvällä natsipuolueen toiminnassa hänen isovanhempansa olivat. Tärkeimmät aineistot olivat hänen sukunsa kirjeet, joita oli vaihdettu Ortrudin ja Gerhardin välillä mutta myös muidenkin sukulaisten kesken. Lisäksi Baer on haastatellut sukulaisiaan, (hänen isänsä varsinkin on ollut keskeisessä roolissa kirjan tiedonhankinnassa), käyttänyt kirjassaan paljon niin suomenkielisiä kuin saksnkielisiä teoksia lähteenä sekä tutustunut paljon saksalaisiin arkistoihin, jotka liittyvät tuohon aikaan.
Sen lisäksi, että kirja paneutuu hänen isovanhempiensa ja saksanpuoleisen suvun historiaan ja siihen miten heistä tuli natseja, pohtii se myös sitä, että pitääkö omaa taustaansa hävetä, voiko isovanhemmillensa antaa anteeksi tai saako koko menneisyyden unohtaa? Syyllistyivätkö isovanhemmat rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai tiesivätkö he holokaustista? Kirja ei varsinaisesti tarjoa näihin vastauksia mutta kirjaa kirjottaessa Katarinalle ja hänen isälleen selvisi, että isoisä oli ollut syvemmällä natsipuolueen toiminnassa kuin he luulivat.
Kirja on mielenkiintoinen katsaus, jossa kaksi maailmaa ovat vielä sidoksissa toisiinsa. On maailma 30- ja 40-luvulta, jonka nykypäivään sitoo itse Katarinan lisäksi hänen isänsä, joka eli natsiperheessä ja muistaa sodasta ainakin loppuajan. Kuitenkin on sanottava, että kirja jäi jossain mielessä hieman pintapuoliseksi kokemus- ja tunnepohjalta. Kirjassa on löydetty paljon aineistoa suvun historiasta mutta henkilökuviin ja tapahtumiin ei juurikaan menty kokemuspohjalta. Katarinan isällä esimerkiksi olisi ollut varmasti paljon enemmän kerrottavaa vanhemmistaan sekä heidän perhe-elämästään. Isoisäänsä Katarina ei saanut koskaan tavata mutta isoäitinsä kyllä. Häntä ei kuitenkaan juurikaan kuvailtu muistojen pohjalta kuin tavalliseksi isoäidiksi, joka lähetti paketteja Saksasta.
Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjanlukua vahvasti.
Coconut Gastro somessa
coconutgastro.com 