Reseptit

Perunanmuussin jämät hyötykäyttöön

Tiedosto_000 (25)

Kaikki ruoka pitää pyrkiä hyötykäyttämään. Perunamuussin kohdalla on enemmän sääntö kuin poikkeus, että meillä sitä tehdään tuplamäärä, jotta saadaan ylijäämästä tehtyä perunarieskoja. Kattilallinen perunamuusia maksaa alle 1,50 euroa ja siitä syö sekä leipoo lisäksi, joten kovin kalliista ruokamenosta ei ole kyse. Yksi erä perunarieskoja tällä reseptillä kustantaa kokonaisuudessaan noin 2,50 euroa. Tuoreiden perunarieskojen tuoksu on vastustamaton ja maku on parhaimmillaan aidon voin kanssa. Perunarieskoja voi leipoa suuremman määrän pakkaseen tai hyödyntää pienet jämät leipomalla tuoretta rieskaa vaikka iltapalaksi tai seuraavalle aamulle.

Ohje noin 25 perunarieskaan: 

1 kg kylmää perunamuussia (n. 9 dl)

3 kananmunaa

3 tl suolaa

6-9 dl vehnäjauhoja (myös ohrajauhot kelpaa tähän)

  1. Sekoita perunamuussiin kananmunat, suola ja jauhot. Vaivaa taikinaa sen verran, että taikina tuntuu pehmeältä ja ainekset ovat kunnolla sekoittuneet.
  2. Muotoile noin paistopellille noin kämmenen kokoisia litteitä rieskoja. Pistele rieskoihin haarukoilla reikiä.
  3. Paista uunin keskitasolla 275 asteessa noin 8 minuuttia kunnes rieskat saavat hieman väriä.

 

Hintaluokka: alle 4 euroa / koko satsi*

*Laskettu halvempien raaka-aineiden mukaan. 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s