Reseptit

Kasvissyöjän ”lihapullat” ja Tsatsiki

Mikä on helppoa, nopeaa ja lihatonta? Noh härkiksestä ja fetasta tehdyt pullat tsatsiki-kastikkeen kanssa tietysti! Tähän reseptiin ei tarvitse uunia eikä paistamista kuin valkosipulien osalta. Härkis tai nyhtökaura eivät meidän ostoskärryyn kovin usein eksy mutta poikkeus vahvistaa säännön. Molempien hinnat ovat melko korkealla (ja härkiksen hinta on noussut entisestään, nykyään se ei ole edes nyhtökauraa edullisempi kuten vuosi takaperin) mutta lisäksi meillä suhtaudutaan molempiin tuotteisiin kuten eineksiin eli pyritään jättämään vähemmälle.

Tiedosto_001

Uskoisin, että tämä resepti toimii myös nyhtökauran kanssa, jos on antipatioita härkistä kohtaan. Molempia saa kaupasta tällä hetkellä maustamattomana sekä eri mausteilla. Itse päädyin käyttämään Tex Mex -makua tällä kertaa, jossa oli oikeasti kyllä potkua ehkä jopa liiankin paljon. Joten jos olet yhtä arka tulisille ja voimakkaille mauille kuten minä, vaihtoehtona myös itse maustaminen! Kokeile maustaa maustamaton härkis tai nyhtis vaikka suolalla, pippurilla ja savupaprikalla tai millä tahansa, mikä mieleen juolahtaakaan!

Resepti neljälle henkilölle (noin 5 pullaa per syöjä): 

2 pakettia härkistä tai nyhtökauraa

Yksi paketti (noin 150-200 g) fetajuustoa

3 valkosipulin kynttä

Oliiviöljyä

  1. Murskaa valkosipulin kynnet ja paista oliiviöljyssä
  2. Murenna fetajuusto kulhoon ja lisää härkis/nyhtis sekä valkosipuli. Lisää mausteet mikäli maustat itse.
  3. Sekoita ainekset hyvin keskenään kunnes seos muistuttaa hieman taikinaa.
  4. Muotoile taikinasta pullia ja tarjoile tsatsikin sekä salaatin kanssa.

Tsatsiki:

2 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia (myös soijajogurtti voisi toimia!)

1/2 kurkku

2 valkosipulin kynttä

Suolaa ja pippuria

  1. Raasta kurkku ja laita raaste siivilään. Valuta kurkuista mehu mahdollisimman huolellisesti. Käytä apuna haarukkaa ja painele kurkkuja siivilässä.
  2. Sekoita kurkku, jogurtti, murskattu valkosipuli sekä suola ja pippuri keskenään. Tarkista maku ja lisää suolaa tai pippuria tarvittaessa.

Hintaluokka: alle 4 euroa / annos*

*Laskettu halvempien raaka-aineiden mukaan.

Tiedosto_000 (15)

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s