Reseptit

Grillatut kaalilohkot pähkinämurulla ja sinihomekastikkeella

Grillikausi ei vielä ole ohi ja voin sen kunniaksi kertoa, että grillattu kesäkaali on kokeilemisen arvoinen herkku! Mä oon tykästynyt kaaliin ja etenkin kesäkaaliin. Talven kiinteät ja painavat kaalit ovat kanssa itselläni ruoanlaiton kulmakiviä sen edullisuuden vuoksi mutta pienemässä, kevyemässä kesäkaalissa, jonka lehdet eivät ole niin tiiviit, on sitä jotain. Makea pähkinämuru sekä sinihomeen makuinen kastike kruunaa grillatut kaalit.

Resepti (4:lle):

Kesäkaali

Pähkinämuru:

40 g hasselpähkinämurua

1/4 dl sokeria

1/4 dl vettä

½ rkl siirappia

Sinihomekastike:

1 prk (200 g) vegaanista fraichea

1 pss Poppamies Blue Cheese Style -dippijauhetta

Leikkaa kaali neljäksi lohkoksi. Älä poista kantaa jotta lohkot pysyvät ehjinä.

Valmista pähkinämuru mittaamalla kattilaan sokeri, siirappi sekä vesi. Kuumenna kunnes sokeri on liuennut. Sekoita pähkinämuru ja sokerivesi keskenään. Levitä seos tasaisesti uunipellille ja paahda uunissa 150 asteessa 15 minuuttia.

Sekoita sinihomekastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa tarjoiluun saakka.

Grillaa kaalilohkoja molemmin puolin muutaman minuutin ajan kunnes ne saavat väriä.

Tarjoile kaalit pähkinämurun sekä sinihomekastikkeen kanssa.

Coconut Gastro somessa:

Jaa julkaisu:

Jätä kommentti