”Vaikka ymmärsin, mihin äiti kysymyksellään pyrki, kesti hetken ennen kuin kykenin vastaamaan siihen. Opiskelusta en ainakaan nauttinut, siitä olin aivan varma, en kirjojen pänttäämisestä, en koekysymyksistä, jotka saivat pureskelemaan hermostuneena kynänpäätä. En nauttinut ruuanlaitosta, siivotuista huoneista enkä puhtaasta pyykistä niin kui Ida-mumma. Ompeleminen ja kutominen oli hauskaa, mutten innostunut siitäkään niin että kaikki muu unohtuisi.”
Enni Mustosen Syrjästä katsojan tarinat -kirjasarjan luku jatkui kahdeksannella osalla eli Pukijalla. Alkaa hieman jo harmittamaan, että olen niin lähellä kirjasarjan loppua mutta onneksi takataskussa on nälkävuoden mittainen lista kirjoista mitä lähteä lukemaan seuraavaksi.
Pukija keskittyy vuosille 1949-1953 ja kirjassa koetaan jälleen sukupolven vaihdos kun Kirstin sijasta ääneen pääsee tytär Viena. Ida-mumma on nyt 70 vuotias ja avioitunut maisteri Tikkasen kanssa. Kirsti on adoptoinut edesmenneen miehensä, kuvanveistäjä Ilmari Aaltosen aviottoman pojan ja siirtynyt muotiliikeen pitäjästä pukuompelun opettajaksi. Idan kaksospojista Veikko toimii SAS:n lentäjänä ja Voitto elää perhe-elämää Helena-vaimonsa kanssa.
Viena on nuori aikuinen, joka on saanut valkolakin mutta tulevaisuus mietityttää. Opiskelut eivät innosta eikä elämässä ole ketään mielitiettyä. Kirstin kumppani Martti Streng on järjestänyt Vienan au-pairiksi Englantiin Carlton Halliin, jota asuttaa villatehtaan omistava Otterhillin perhe. Vuosi au-pairina on kuitenkin tullut täyteen ja Viena päättää palata Suomeen miettien mitä tekisi seuraavaksi. Ystävänsa Anna-Liisan avulla, joka asui Leppävaaran kodissa evakkona sota-aikana, Viena saa työpaikan Suomen Filmiteollisuuden ompelimosta, jonka kautta hän päätyy puvuston järjestäjäksi. Pesti ei ole kuitenkaan pysyvä ja Kirsti-äidin avulla Viena pääsee osallistumaan Marimekon ensimmäiseen muotinäytökseen joka poikii töitä Suomen Neito -kisoissa ja johtaa lopulta siihen, että Viena on Armi Kuuselan pukija sekä tukihenkilö Miss Universum -kisoissa.
Syrjästä katsojan tarinoissa on totuttu arkielämän historian kuvailuun ja ajankuvan henkeen eikä tämäkään kirja ole poikkeus. Sodan jälkeisen kehityksen kohti modernimpaa yhteiskuntaa voi täysin havaita. Matkustajalentoliikenne on yleistynyt, Suomeen on kehittynyt elokuvateollisuutta ja populäärikulttuuri alkaa yleistymään. Kirja valitettavasti keskittyykin enemmän juuri ajan sekä ilmiöiden kuvailuun sekä tunnettujen nimien heittelemiseen ja Vienan persoona jää melko taka-alalle jolloin henkilöhahmosta on hieman vaikea saada otetta. Arkisten asioiden kuvailu eri aikakausilta onnistuu Manniselta loistavasti mutta alkaa valitettavasti näyttämään siltä, että mitä lähemmäksi kirjasarjan loppua päästään, sen enemmän tarinat alkavat menemään turhan yksityiskohtaiseksi jorinaksi ja tunnettujen niemien heittelyksi.
Kaiken kaikkiaan kirja oli mukavaa viihdelukemista mutta tietynlainen syvällisyys oli poissa mikä oli ensimmäisissä kirjoissa. Viena saa tietää kuka on hänen äidin isä mutta se siitä, eikä kirjassa käsitellä tiedon tuomia tuntemuksia sen enempää. Kirja etenee höyryjunan lailla eikä Vienan ajatuksia tai tunteita oikein kuule tekstistä. Varsinkin yksi asia jäi harmittamaan ihan hirveästi. Nimittäin se, että sodan jälkeiset vuodet oli skipattu! Näihin kirjoihin olisi niin voinut ammentaa kaikkea sitä mitä Suomen uudelleenrakentamisen sekä pula-aikana on koettu ja olin vähän odottanut lukevani siitä. Olin pettynyt kun huomasin, että kyseiset vuodet oli ohitettu täysin.
Tiedän, että viimeiset osat ovat varmasti viihdyttäviä mutta toivon, että niissä olisi vähemmän kuuluisuuksien nimien heittoa ja enemmän syvällisyyttä.
Kirjan tiedot:
Julkaisuvuosi 2020
Sivumäärä 524 s.
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Kannen suunnittelu: Timo Nurminen
Kannen kuva: Suomen ilmailumuseo
ISBN 978-951-1-34931-0
Coconut Gastro somessa:
Coconut Gastro 