Reseptit

Kesäkurpitsasämpylät

Vaikka palsta ei tänä vuonna tuottanutkaan kesäkurpitsaa, tunnen silti hukkuvani siihen. Ensin oli kaupassa kesäkurpitsaa 0,99 euroa kilolta, jota ostin aivan liikaa. Sitten sain sukulaiselta vähän lisää kesäkurpitsaa. Meillä onkin ollut kunnon kesäkurpitsatalkoot kuluneilla viikoilla. Keksinkin kokeilla kesäkurpitsaa sämpylöissä, onhan porkkanasämpylät yksi omia leipäsuosikkejani joten miksei kesäkurpitsakin toimisi? Kesäkurpitsa itseasiassa teki sämpylät niin mehukkaiksi ja pehmeiksi, että näitä tuli tehtyä tuplasatsi!

Resepti (12 kpl):

2 ½ dl kasvijuomaa

25 g hiivaa

3 dl kesäkurpitsaraastetta

¾ tl suolaa

1 rkl siirappia

1 tl fenkolin siemeniä hienonnettuna

1 dl vehnäleseitä

Noin 8 dl vehnäjauhoja

½ dl rypsiöljyä

Seesamin-, auringonkukan- tai pellavansiemeniä päälle

Liuota hiiva kädenlämpöiseen kasvijuomaan. Lisää joukkoon kurpitsaraaste, suola, siirappi, fenkolinsiemenet sekä vehnälese ja sekoita.

Lisää vehnäjauho joukkoon vähän kerrallaan vaivaten samalla. Lisää vaivauksen lopussa öljy. Taikina saa olla melko napakkaa, sillä raasteesta irtoava neste löystyttää sitä kohotuksen aikana. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi noin 40 minuutin ajan.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa 12 osaan. Pyörittele palat sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä vielä 20 minuutin ajan uunipellillä liinan alla.

Ripottele päälle siemenet ja paista 225 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.

Coconut Gastro somessa:

Jaa julkaisu:

Jätä kommentti